Mainos

Markku Rajala syytteeseen

Keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajala joutuu syytteeseen törkeästä rattijuopumuksesta.

Suomen Keskustan tiedotuspäällikkö Markku Rajala saa syytteen törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta. Rajalan auto löytyi täysin romuttuneena ojasta Peräseinäjoen Korteskylästä juhannuspäivänä aamuyöllä.

Rajala itse myöntää nauttineensa alkoholia juhannusaaton iltana. Hän sanoo kuitenkin menettäneensä ulosajossa hetkellisesti muistinsa ja unohtaneensa kumpi autoa ajoi, hän itse vai avovaimo.
- Kaikki mitä esitutkinnassa on löytynyt puhuu enemmän sen puolesta, että ajaja olisi ollut Rajala eikä hänen avovaimonsa, kertoo kihlakunnansyyttäjä Riina Korpinen.

Oikeudenkäynnin päivää ei ole vielä määrätty, mutta todennäköisesti asiaa käsitellään syys- tai lokakuussa, kertoo Korpinen. Suomen Keskustan puoluesihteeri Eero Lankia ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, voiko Rajala jatkaa tiedotuspäällikön tehtävässä.
- En halua ennakoida asiaa. Rajalan työn luonne on kuitenkin sellainen, että asiaa on pohdittava, sanoo Lankia.
Ulosajo sattui mutkaisella hiekkatiellä Peräseinäjoella. Pariskunnan auto lähti luisuun ja lensi nurinpäin ojaan. Kumpikaan autossa olleista ei loukkaantunut.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.