Mainos

Marraskuu oli poikkeuksellisen leuto

Marraskuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Päättynyt kuukausi lukeutuu Ilmatieteen laitoksen mukaan kolmen lämpimimmän marraskuun joukkoon.

Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna suhteellisesti lämpimintä oli nyt Lapissa, jossa oli paikoin kuutisen astetta tavanomaista lämpimämpää. Maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa poikkeama oli viitisen astetta, lounaisrannikolla ja Ahvenanmaalla kolmisen astetta.

Marraskuun korkein lämpötila oli 11,8 astetta, joka mitattiin Porissa 2. päivä. Alin lämpötila noteerattiin puolestaan Sallassa 20. päivä, jolloin elohopea vajosi 21,8 pakkasasteeseen. Samat hyytävät lukemat mitattiin toistamiseen Sallassa 21. päivä ja Enontekiöllä 29. päivä.

Lunta oli eniten marraskuun lopussa Muoniossa, 21 senttiä.

Viidenkymmenen viime vuoden aikana lämpimiä marraskuita on ollut myös vuosina 1967, 1986 ja 2000.

Pohjoisessa jäät hyvin ohuita

Talven tulo on selvästi myöhässä koko maassa. Esimerkiksi Lapissa terminen talvi alkoi vasta 9. marraskuuta, kuukauden tavanomaista myöhemmin. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi nollan alapuolelle.

Myös lunta Lappiin saatiin Suomen ympäristökeskuksen mukaan harvinaisen myöhään, vasta marraskuun puolivälissä. Lisäksi jäät ovat pohjoisessa hyvin ohuita.

Maan keskiosassa on lunta erittäin vähän siellä täällä, kun taas eteläosissa lumesta ei ole tietoakaan.

Vesistöjen pinnat olivat marraskuussa pääosin laskussa, mutta kuun lopun sateet nostivat jokien vedenpintoja ja virtaamia korkealle etelä- ja lounaisrannikolla.

Pohjaveden pinnat olivat suuressa osin maata 5-30 senttiä keskimääräistä ylempänä. Sen sijaan rannikkoseuduilla pohjavedet olivat 0-30 senttiä ajankohdan keskiarvon alapuolella.

Routaa on paikoitellen maan itäosassa korkeintaan viisi senttiä ja Pohjois-Suomessa korkeintaan kymmenen senttiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.