Mainos

Martat: Ruokabakteereilta on helppo välttyä

Espanjalaisiin luomukurkkuihin mahdollisesti liittyvä bakteerikohu on saanut asiantuntijat pohtimaan, osaavatko suomalaiset enää käsitellä vihanneksia.

Espanjalaisia "myrkkykurkkuja" ei ole tuotu Suomeen, mutta väärin käsiteltyjen - tai käsittelemättä jätettyjen - kasvisten kautta voi sairastua myös lievemmin. Moni vatsatauti ja matokuuri olisi vältettävissä huolellisella kasvisten huuhtelulla.

– Kyllä suomalaisilla melko hyvä tietotaito on, mutta poikkeuksiakin löytyy. Mielestäni osa suomalaisista jopa vähän ylikäsittelee kasvikset, toisia asia ei voisi vähempää kiinnostaa, sanoo kotitalousneuvoja Hilkka Huttunen Uudenmaan Martat Ry:stä.

Ylikäsittelyä on Huttusen mukaan se, jos kuorii kaikki kasvikset ja vihannekset varmuuden vuoksi. Kuorten mukana roskikseen tai biojätteeseen haaskautuu myös kasviksen paras kuitu ja muut terveelliset ainesosat.

Ei hysteriaa kurkkukohun vuoksi

Normaalisti ruuanlaitossa riittää se, että huuhtelee kasviksen huolella juoksevan veden alla, oli kyse sitten kotimaisesta tai ulkomailta tuodusta tuotteesta.

– Esimerkiksi omenoiden, usein myös ulkomaisten, kohdalla riittää hyvä peseminen lämpimällä vedellä. Veden ei siis tarvitse olla kiehuvan kuumaa - se voi helposti pilata varsinkin hedelmän rakenteen. Poikkeuksen tekee esimerkiksi appelsiinin tai sitruunan kuori, jos sitä käyttää ruuanvalmistuksessa. Silloin kannattaa kuurata se ihan harjan kanssa, sillä näissä hedelmissä on pintakäsittelyaineita, Huttunen sanoo.

Huttusen mukaan luomuna kasvatetun ja tehotuotannon keinoin kasvatetun kasviksen käsittelyssä ei ole suuria eroja.

– Luotan siihen, että Suomessa kasvatetut yrtit ja salaatit kasvatetaan niin hygieenisissä olosuhteissa, että EHEC- ja muut bakteerit eivät pääse lisääntymään, Huttunen sanoo.

Suomessa vedestä ei ole pulaa, joten Huttunen luottaa myös kasteluveden olevan puhdasta. Ulkomailla näin ei aina ole ja kasvuolosuhteita on vaikea päästä todistamaan, mutta täyttä kieltoa ulkomaisille tuotteille Huttunen ei ole suinkaan läväyttämässä.

– Huolellisesti huuhteleminen riittää, sen jälkeen voi turvallisesti syödä. Ja tietenkin myös huolehtia omien käsien ja oman keittion puhtaudesta. Espanjan kurkkujen takia ei kannata Suomessa lähteä mihinkään hysteriaan, hän sanoo.

Valmiiksi pestyihin tuotteisiin voi luottaa

Jos ruokailun jälkeen kärsii vatsavaivoista, syynä ei välttämättä ole kasviksessa ollut bakteeri. Kotikokin on syytä huolehtia myös siitä, että vihanneksia käsitellään puhtailla alustoilla.

– Varsinkin silloin, jos kasviksia ei kuumenneta esimerkiksi salaatin tai koristelun takia, on tärkeää, että kasvikset on huuhdeltu kunnolla ja työlaudat sekä veitset ovat puhtaita.

Erityisen huolellinen täytyy olla, jos keittiössä käsitellään esimerkiksi raakaa broileria, johon liittyy aina salmonellan riski.

Kotitalousneuvoja Hilkka Huttusen mukaan valmiiksi pestyjä, tyhjiöpakatuissa pusseissa myytäviä salaaatteja, perunoita ja porkkanoita voi napostella ilman esipesua.

– Täytyy muistaa, että jos tuotteessa on multaa, niin siinä voi olla myös mikrobeja. Esimerkiksi ruukussa myytävät yrtit voi syödä sellaisenaan, kunhan saksii varovasti eikä karistele multaa ruokaan tai lautasille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.