Mainos

Matalapalkkatuen käyttö kangertelee

Valtio on varannut matalapalkkatukeen kymmenen miljoonaa euroa kuukaudessa. Tähän mennessä tukea on jaettu alle puolet varatusta summasta.

Työnantajat hakevat ikääntyneille työntekijöille tarkoitettua matalapalkkatukea laiskasti.

Työnantajilla on ollut mahdollisuus hakea erityistä matalapalkkatukea vuoden alusta alkaen. Uudistuksen tarkoituksena oli houkutella työnantajia pitämään yli 54-vuotiaita työntekijät palveluksessaan. Tuki maksetaan suoraan työnantajille.

Matalapalkkatuen on toivottu poikivan lisää työpaikkoja ja helpottavan ikääntyneiden työntekijöiden työtaakkaa. Ensimmäisten kuukausien aikana uusia työpaikkoja ei ole kuitenkaan juuri syntynyt.

Matalapalkkatuki on porrastettu, ja maksimitukeen oikeutettuja on suurin osa esimerkiksi kuntien perustyöntekijöistä. Pietarsaaren kaupunginkamreeri Marlen Byggmästar muistuttaa kuitenkin, että kaupunkien ei ole välttämättä helppoatyöllistää ainakaan uusia yli 54-vuotiaita työntekijöitä.

- Koska nimenomaan vanhushuollossa tarvitaan lisää väkeä, ja voi olla että, se on [iäkkäälle työntekijälle] liian raskasta, toteaa Byggmästar.

Valtio on varannut matalapalkkatukeen kymmenen miljoonaa euroa kuukaudessa. Siitä on tähän mennessä käytetty alle puolet, joskin tuen käyttö on nousussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.