Mainos

Matkahuolto hehkuttaa: Myymme tänään 10 000 lippua enemmän kuin normaalitorstaina

Kaukoliikenteen bussilippuja on tälle päivälle myyty jopa yli 10 000 tavallista enemmän, kerrotaan Matkahuollosta.

Matkahuollon mukaan määrä on noin puolet tavallista torstaipäivää suurempi, mutta tarkkaa myytyjen lippujen määrää yrityksestä ei haluta kertoa.

Matkahuollon henkilöliikenne- ja liiketoimintapäällikkö Jukka Ylitalo arvelee, että 40 000:ta lisämatkustajaa ei kuitenkaan ole busseihin tänään odotettavissa. VR arvioi eilen, että jopa 40 000 kaukojunamatkustajan tämän päivän matka peruuntuu konduktöörien vuorokauden mittaisen työnseisauksen takia.

– Varmaankin osa ihmisistä on jäänyt tekemään etätyöpäivää tai ottanut auton käyttöönsä. Mutta odotamme tietysti, että iltapäivän aikana lipunmyynti lisääntyy vielä entisestään, Ylitalo sanoo.

Osa Matkahuollon vuoroista on tälle päivälle jo loppuunmyytyjä, mutta kaikki halukkaat matkustajat pyritään mahduttamaan mukaan lisäautojen avulla.

– Kaikki mahtuvat kyllä kyytiin, lupaa Ylitalo.

Matkahuollon mukaan erityisen suosittuja ovat Helsingin ja Turun sekä Helsingin ja Tampereen väliset reitit. Myös Helsingin ja Savonlinnan väliselle reitille on ollut kysyntää. Matkahuolto suosittelee ostamaan bussilipun tälle päivälle ennakkoon netistä, josta näkee ajantasaisen paikkatilanteen eri bussivuoroille.

Konduktöörien lakko ei juuri vaikuta lähijunaliikenteeseen, mutta VR:n mukaan mielenilmaus aiheuttaa ruuhkia R- ja Z-junissa Helsingin seudulla. Junamatkustajien kannattaa suosia mahdollisuuksien mukaan pääradalla K-, N-, I-, P- ja T-junia. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.