Mainos

Matkailu kasvoi venäläisten vetämänä

Venäläisten yöpymiset lisääntyivät yli kolmanneksella. Myös hotellien hinnat nousivat matkailijavirtojen myötä.

Matkailu Suomeen kasvoi viime vuonna. Tilastokeskuksen mukaan ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset majoitusliikkeissä lisääntyivät yli 10 prosenttia edellisvuodesta.

-Ulkomaisessa matkailussa nimenomaan kokous- ja liikematkailu on voimakkaasti kasvanut. Suomi koetaan ainakin toistaiseksi turvallisena kokouksien pitopaikkana, arvioi Matkailu- ja Ravintolapalvelut ry:n tutkimuspäällikkö Heikki Lankinen.

Etenkin venäläisten matkailijoiden määrä nousi runsaasti. Venäläisten yöpymiset lisääntyivät yli kolmanneksella. Venäjän lisäksi suurin osa kasvusta tuli Baltiasta, Britanniasta ja Kiinasta.

Matkustajavirrat ovat myös nostaneet hotellien hintoja. Hotellihuoneen keskimääräinen hinta nousi viime vuonna vajaat kolme prosenttia edellisvuodesta 82 euroon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.