Mainos

Matkan pituus määrää jatkossa hinnan osalle matkustajista

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen lippujärjestelmä saanee uudistuksia perjantaina. Tuolloin YTV:n hallitus käsittelee kokouksessaan vuoteen 2014 mennessä voimaan tulevia muutoksia.

Todennäköisesti arvolipussa hinta muutetaan etäisyyteen pohjautuvaksi eli matkan pituus määrää hinnan. Tämä tarkoittaa sitä, että matkustajat joutuisivat leimaamaan lipun sekä kulkuneuvoon noustessa että siitä poistuessa.

- Muutos koskee suhteellisen rajallista matkustajamäärää ja meillä on usko, että ihmiset tottuvat siihen, sanoo YTV:n liikennejohtaja Niilo Järviluoma.

Käytännössä esimerkiksi matkustettaessa arvolipulla Itä-Helsingin Vuosaaresta kaupungin länsipuolelle Pitäjänmäkeen reissu tulisi nykyistä kalliimmaksi.

- Nykyisin yksi pahimmista epäkohdista ovat lyhyet, vyöhykerajat ylittävät matkat, jotka ovat kalliita. Tällaisiin matkoihin uusi arvolippu tulisi edullisemmaksi, Järviluoma perustelee.

Järviluoma uskoo, ettei uudistus tekisi järjestelmää liian monimutkaiseksi. Turistien päitä järjestelmällä ei kuitenkaan aiota sekoittaa, vaan heille räätälöidään omat, yksinkertaisemmat lippunsa.

Kausilippuihin ja opiskelija-alennuksiin ei muutoksia

YTV:n muutokset jäänevät kuitenkin pienemmiksi kuin ennakkoon ounasteltiin. Kausilipuissa punnittiin lukuisia eri vaihtoehtoja, mutta vastedes pysynee kaarimainen vyöhykejärjestelmä, joka tukeutuu pitkälti kuntarajoihin. Vyöhykkeiden rajoilla matka kausilipulla pysyy siis yhä kalliina.

- Ainakin lyhyellä tähtäyksellä kuntarajat määräävät vyöhykkeet. Hintasuhteita aiotaan kuitenkin muuttaa siten, että seutulippu tulee sisäiseen lippuun verrattuna nykyistä halvemmaksi, Järviluoma kuvailee.

YTV kaavaili aiemmin myös opiskelija-alennuksien poistamista. YTV:n suunnitelmissa oli alennusten jakaminen pelkästään iän perusteella, mutta muutosehdotus kohtasi vastustusta.

- Nyt ollaan esittämässä, ettei niihinkään tehdä muutoksia. Vähän sama kuin lippu-uudistuksessa. Ihmiset ovat hyvin konservatiivisia nykyään ja on hyvin vaikeaa tehdä isompia muutoksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.