Mainos

Matkat Tallinnaan halpenevat

Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivien pika-alusten hinnat ovat putoamassa.

Ensimmäisenä on hintojen alennuksesta ehättänyt kertomaan kantosiipialuksilla reittiä liikennöivä Linda-yhtiö. Muiden odotetaan seuraavan perässä.

Pikalaivat aloittavat kevätkautensa huhtikuussa jäätilanteen mukaan. Uutena kilpailijana katamaraaneille ja kantosiipialuksille on mukana Siljan markkinoima yksirunkoinen ja sata metriä pitkä SeaCat. Merikissa onkin selvästi suurin pika-alus reitillä. Siihen mahtuu 750 matkustajan lisäksi neljä bussia ja 170 henkilöautoa, kun tähän asti suurin alus, Tallinkin Autoexpress on kyennyt kuljettamaan 600 matkustajaa ja Nordic Jet-yhtiön alukset 450 matkustajaa autojen lisäksi.

Pienimmät pika-alukset ovat 300:a ihmistä kuljettava Tallinkin Express I sekä Lindan 250:tä matkustajaa kuljettavat kantosiipialukset.

Lindan alukset eivät kykene kuljettamaan ajoneuvoja, mutta niiden käyttökustannukset matkustajaa kohden ovat varustamon mukaan kaikkein pienimmät. Linda onkin ilmoittanut pudottavansa matkalippujen hintoja lähes puoleen viimevuotisista.

Uudet hinnat ovat samaa luokkaa kuin kolme ja puoli tuntia matkaa tekevillä isoilla aluksilla eli Viron rahassa 200 kruunua (vajaat 80 mk). Viime vuonna sai samasta matkasta Lindan aluksilla maksaa 380 kruunua eli 150 markkaa.

Merikissan matkan hinnaksi on Virossa alustavati ilmoitettu 340 kruunua (135 mk). Nordic Jetin hinnat olivat matkustusajankohdasta riippuen 445-525 kruunua (170-210 mk) ja Tallinkilla 300-380 kruunua eli 120-150 markkaa.

Matka pika-aluksilla kestää puolisentoista tuntia. Muut yhtiöt eivät vielä ole seuranneet Lindan hinnanalennuspäätöksiä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.