Mainos

Matkustaja-alusten työvoimapaketti pysäyttää ulosliputukset

SAK:lainen Suomen Merimies-Unioni ja varustamoyhdistykset ovat päässeet neuvottelutulokseen, jonka uskotaan lopettavan suomalaisten matkustaja-alusten ulosliputukset. Sopimus toteutuu siinä tapauksessa, että varustamojen aiemmin ilmoittamat ulosliputukset ja irtisanomiset peruutetaan ja että myös valtio tulee mukaan kustannustalkoisiin.

Sopimuksen mukaan miehistön työvoimakustannuksia alennetaan 10-15 prosenttia muun muassa uudistamalla työaika- ja palkkausjärjestelmiä. Nyt sovitut toimenpiteet vaihtelevat aluksista ja reiteistä riippuen. Pääosin kustannussäästöt kuitenkin toteutetaan pidentämällä työaikoja ja tehostamalla työvoiman käyttöä osastorajojen yli.

Työvoimakustannusten arvioidaan alenevan Ruotsin tasolle. Jatkossa uhkana ovat kuitenkin Ruotsin hallituksen lupaamat verohelpotukset, minkä vuoksi suomalaiset merenkulkualan järjestöt toivovat hallitukselta vastaavanlaista tukipakettia.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.