Mainos

Matti "SIG" Inkinen löytyi kuolleena

Muusikko Matti Inkinen on löydetty kuolleena merestä tänään puoliltapäivin. Poliisin mukaan tämän hetkisten tietojen perusteella Inkisen ei epäillä joutuneen rikoksen uhriksi. Inkinen tuli tunnetuksi SIG-yhtyeen laulajana.

Sivullinen havaitsi kelluvan ruumiin Raisionlahdella Viheriäisten aukon kohdalla Kukonpään niemen rannan läheisyydessä. Pelastuslaitos nosti ruumiin maihin ja lähemmissä tutkimuksissa henkilö todettiin Matti Inkiseksi.

Löytöpaikka sijaitsee samalla alueella , missä poliisi suoritti suuretsintöjä toukokuun alussa.

Poliisin olettamus on, että Inkinen on ollut meressä siitä lähtien, kun hän katosi 29. huhtikuuta.

Inkisen tunnettuja hittejä ovat mm. Vuosisadan rakkaustarina, Sadan vuoden yksinäisyys, Älä sinä huoli, Leijailen, Hyvää syntymäpäivää ja Tiina menee naimisiin. Matti toimi niin säveltäjänä, sanoittajana ja sovittajana, välillä myös tuottajanakin.

Viime vuonna Inkisellä todettiin aivokasvain, joka vaati pikaisen leikkauksen. Joitakin päiviä katoamisen jälkeen hänen vaimonsa kertoi julkisuudessa pelkäävänsä, että Inkinen olisi saattanut tehdä itselleen, koska hän oli masentunut ja pelkäsi kasvaimen uusiutuvan.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.