Mainos

Max Jakobson on kuollut

Ulko- jka turvallisuuspolitiikassa vuosikymmeniä vaikuttanut Max Jakobson on kuollut. Pitkään sairastanut Jakobson kuoli viime viikolla sairaalahoidossa 89-vuotiaana.

Jakobson oli yksi Suomen näkyvimmistä ulkopoliittisista toimijoista erityisesti presidentti Urho Kekkosen kaudella.

Jakobson aloitti työuransa toimittajana ja toimi sotien jälkeen Uuden Suomen Lontoon-kirjeenvaihtajana. Hän siirtyi vuonna 1953 ulkoministeriöön. Hän toimi muun muassa ministeriön poliittisen osaston päällikkönä, YK-suurlähettiläänä ja Suomen suurlähettiläänä Ruotsissa.

Jakobsonia yritettiin saada 1970-luvulla YK:n pääsihteerin virkaan, mutta hanke kaatui eritoten Neuvostoliiton vastustukseen.

Jakobson työskenteli Suomen pysyvänä edustajana YK:ssa vuodesta 1965 vuoteen 1972. Hän siirtyi ulkoministeriöstä Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n johtoon vuonna 1975, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1984.

Presidentti Mauno Koivisto myönsi Jakobsonille ministerin arvonimen vuonna 1990. Jakobson oli vahvasti myös Suomen EU-jäsenyysneuvottelujen taustalla.

Jakobson syntyi 30. syyskuuta 1923 Viipurissa

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.