Mainos

Mediatutkija: Naisjoukkueen juhlinnasta olisi syntynyt skandaali

Leijonien voittama jääkiekkokulta on saanut Suomen karnevaalitilaan. Mediatutkija Erkki Karvosen mukaan perusjuhlinnasta siirryttiin eilen hurmokselliseen karnevaalitunnelmaan, joka muistuttaa melkeinpä toista vappua.

– Karnevaaleissa normaalin rajat ylitetään, ventovieraat juttelivat toisilleen. Karnevaalitunnelmissa voidaan pysyä monta päivää, eli juhliminen ei pysähdy yhteen iltaan. Se on juhlimisen raskain muoto, ja ainakin eräille tämä näyttäisi olleen toinen vappu, kuvailee professori Erkki Karvonen Oulun yliopistosta.

Karvosen mukaan Suomessa on aina tilausta voitonhuumalle. Suomessa urheilua ja erityisesti jääkiekkoa seurataan hyvinkin aktiivisesti, jolloin voitto tuntuu makoisalta - toisaalta tappio sitäkin karvaammalta.

Leijonajoukkueen riehakas juhliminen on ehtinyt aiheuttaa keskustelua siitä, mikä on huippu-urheilijalle sallittua ja hyväksyttyä käytöstä. Eilisessä kansanjuhlassa Kauppatorilla jopa satatuhatta kiekkofania kannusti kiekkoilijoita, joista osa oli melko tukevassakin humalassa. Lisäksi netissä leviää videopätkät joidenkin pelaajien ja valmennustiimiin kuuluvien henkilöiden hoippumisesta.

– Kyllä tässä on mielestäni käynyt työtapaturma. Luulen, että tällaisessa tilanteessa pelaajat saavat kuitenkin paljon anteeksi. Ajatellaan, että he ovat sankareita, jotka ovat suorittaneet raskaan työn. Lisäksi suuri osa kansasta on ollut samanlaisessa kunnossa viime päivinä. Karnevaalimeiningissä sallitaan itselle ja muille normaalin rajan ylittäviä asioita, Karvonen sanoo.

Pojat ovat poikia - niin, "antaa mennä tämän kerran"-ilmiö näkyy suhtautumisessa miesten maajoukkueen juhlintaan, mutta naisilta odotetaan edelleen hillitympää käytöstä.

– Niin se vaan on - naisilla on tässä suhteessa tiukemmat rajoitukset ja vaatimukset ja odotukset. Nyt ajatellaan helposti niin, että pojat ovat poikia ja kun pojat juhlivat, niin siinä kaikkea sattuu. Naisten kohdalla tällaista ei ehkä annettaisi niin helposti anteeksi, vaan se olisi suuri skandaali.

Karvonen painottaa, että alkoholitutkimusten mukaan juominen on demokratisoitunut Suomessa.

- 50-luvulla vain aikuiset miehet saivat juoda alkoholia, muiden kohdalla se oli paheksuttua. Nykyään nuoret ja naiset juovat myös, joten tulevaisuudessa näillä asenteilla sukupuolille asetetaan todennäköisesti samanlaiset vaatimukset., professori Karvonen toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.