Mainos

Meillä on unelma -mielenosoituksesta uutisoitiin Yhdysvalloissa ja Kiinassa asti

Eilen Helsingissä järjestetty rasismin vastainen Meillä on unelma -mielenosoitus herätti huomiota myös kansainvälisessä mediassa. 

Kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta rankasti arvostelleen kirjoituksen vastavoimaksi syntynyt mielenosoitus keräsi Helsingin Kansalaistorille arviolta 15 000 osanottajaa. 

Tapahtumasta uutisoi muun muassa uutistoimisto AFP, joka siteerasi presidentti Sauli Niinistön mielenosoittajille lähettämää viestiä ja kertasi laajalti kritisoidun kirjoituksen kirvoittamaa keskustelua. 

Yhdysvaltalainen Chicago Tribune puolestaan lainasi tapahtumassa puhunutta entistä ulkoministeriä Erkki Tuomiojaa, jonka mukaan vihapuhetta ei pidä sietää. 

Kiinalainen Shanghai Daily puolestaan kirjoitti, että perussuomalaisten nationalistisen siiven kannanotot näyttävät aiheuttavan yhä enemmän häpeää Suomen kolmen puolueen hallitukselle. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.