Mainos

Merihätä pohjoisella Itämerellä

Kalastusaluksen joutuminen merihätään aiheutti mittavan pelastusoperaation aikaisin aamulla pohjoisella Itämerellä.

Noin 30-metrinen Nordsjö-alus oli kallistunut vaarallisesti kalalastin liikkumisen seurauksena. Alus lähetti hätäkutsun hieman ennen aamukahta. Paikalle lähetettiin muun muassa neljä lähistöllä liikkunutta autolauttaa, Silja Symphony, Silja Serenade, Viking Gabriella ja Viking Mariella. Symphony jäi avustustoimiin.

Autolautan muodostaman tuulensuojan turvin kalastusaluksen miehistö sai suoristettua troolarin ja alus pääsi jatkamaan matkaa omin avuin. Troolarissa olleet neljä matkustajaa ja koira selvisivät uhkaavasta tilanteesta säikähdyksellä. Onnettomuuspaikalla tuuli navakasti, 12 metriä sekunnissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.