Mainos

Merimies-unioni voitti kiistan Rosellasta

Ammattiliitto saa valvoa työehtojen noudattamista Rosella-aluksella.

Suomen Merimies-unioni on voittanut merkittävän ay-liikkeen oikeuksia koskevan kiistan Viking Line -varustamoa vastaan. Lontoon valitustuomioistuin kumosi tänään aiemman tuomioistuinpäätöksen, joka olisi lopettanut ammattiliiton mahdollisuudet valvoa työehtojen noudattamista.

Viking Line vei Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivän matkustaja-alus Rosellan tapauksen viime talvena Lontoon kauppaoikeuteen. Kesäkuussa annetun päätöksen mukaan varustamo voisi neuvotella suomalaisten palkoista ja muista työehdoista minkä tahansa liiton kanssa.

Tapaus on hyvin poikkeuksellinen, sillä ammattiliittojen oikeuksia ei ole kansainvälisten oikeusistuinten kautta aiemmin pyritty näin jyrkästi rajoittamaan. Merimies-unioni katsoi, että tuomioistuimen päätös oli Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen.

Päätös puuttui liiton mukaan suomalaisten perusoikeuksiin, kuten sananvapauteen, yhdistymisvapauteen ja lakko-oikeuteen. Kiista menee nyt EY-tuomioistuimeen, joka antaa tapauksesta lausunnon.

Liiton puheenjohtaja Simo Zitting (sd.) muistuttaa, että koko EU:n perustamiskirjan ideana on, että taloudellisella yhteistyöllä parannetaan ihmisten elinoloja ja sosiaalista hyvinvointia.

- Koko lähtökohta unohtuu, jos pelkät taloudelliset oikeudet kävelevät kaiken yli. Työnantajapuolella on lähdetty sotaan, jolla pyritään poimimaan rusinat pullasta.

Viking Line -varustamo suunnittelee nyt Rosellan siirtämistä Viron lipun alle. Viking Linen toimitusjohtajan Nils-Erik Eklundin mukaan oikeusprosessin aikana todettiin virolaisten palkkakustannusten olevan 55-60 prosenttia suomalaisia alhaisemmat.

Toistaiseksi Suomen lipun alla suomalaisella miehistöllä liikennöivässä Rosellassa noudatetaan tupon yhteydessä sovittua tessiä. Yt-neuvottelut aluksen ulosliputtamisen johdosta ovat edelleen käynnissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.