Mainos

Merimies-unionille sopimus uudelle Hangon-Rostockin laivalinjalle

SAK:lainen Merimies-unioni on saanut neuvoteltua työehtosopimuksen Hangon ja Rostockin välillä liikennöinnin aloittaville matkustaja-aluksille. Kreikan lipun alla kulkevien laivojen sopimus vastaa suomalaista ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten sopimusta.

Kreikkalainen varustamo Superfast Ferries aloittaa toukokuussa liikenteen Hangosta Saksaan. Reitille tuleviin tuliteriin nopeisiin laivoihin mahtuu noin 650 matkustajaa sekä autoja ja tavarakontteja. Neuvotteluja varustamon kanssa ovat unionin rinnalla käyneet Ruotsin, Saksan ja Kreikan merenkulkualan ammattijärjestöt.

Laivoille tulee miehistöä näistä kaikista maista, mutta unionin puheenjohtajan Simo Zittingin mukaan suomalaiset ovat suurin ryhmä. Hän arvioi aluksilla olevan miehistöä 80-100, sen mukaan miten hyvin reitti ryhtyy vetämään matkustajia.

Liikennöinti alkaa yhdellä aluksella, mutta heinäkuussa käyttöön tulee toinen alus ja ensi vuonna kaksi lisää. Tuolloin ryhdytään liikennöimään myös Ruotsin Södertäljeen. Varustamo purjehtii Välimeren alueella liki parillakymmenellä aluksella.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.