Mainos

Merirosvojahti maksoi Suomelle vähemmän kuin odotettiin

Suomen osallistuminen Euroopan unionin merelliseen kriisinhallintaoperaatioon tuli halvemmaksi kuin Merivoimat odotti.

Alunperin Suomen osallistumisen Atalanta-operaatioon odotettiin maksavan lähes 12 miljoonaa euroa, mutta loppulasku tuli lopulta huomattavasti pienemmäksi. Merivoimien valmiuspäällikkö, komentaja Raimo Pyysalo kertoo MTV3 Uutisille, että osallistuminen maksoi 1,7 miljoonaa euroa budjetoitua vähemmän.

- Budjettia ei saisi ylittää. Nyt jäimme noin kymmenen prosenttia alle budjetoidun, ja se on hyvä tulos, Pyysalo sanoo.

Miinalaiva Pohjanmaa osallistui Somalian edustalla merirosvouksen vastaiseen Atalanta-operaatioon viime vuonna kolmen kuukauden ajan helmikuusta huhtikuun loppuun. Sen päälle tulivat vielä miinalaiva Pohjanmaan meno- ja paluumatkat, jotka kestivät yhteensä noin kuusi viikkoa.

Säästöille useita syitä

Syitä säästöille oli useita. Pohjanmaa esimerkiksi kulutti vähemmän polttoainetta, osittain hyvän suunnittelun takia. Lisäksi suojatessaan avustuskuljetuslaivoja Pohjanmaa liikkui huomattavasti odotettua hiljempaa.

- Itse operaatiossa hieman jopa hämmästytti, kuinka hyvin se (liikkuminen) pystyttiin siellä suunnittelemaan. Tällaisia turhia edestakaisia ajoja ei mielestäni tullut yhtään, Pyysalo sanoo.

Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Dan Wilén sanoo, että säästöjä tuli myös muualta.

- Operaatio tuli halvemmaksi muun muassa siksi, että miinalaiva Pohjanmaalle tuli huomattavasti vähemmän vikoja kuin odotimme. Alus oli lähes yhtäjaksoisesti liikkeellä tammikuun alusta toukokuun loppuun.

Merivoimat valmis uuteen operaatioon

Wilénin mukaan merivoimat on saanut erittäin paljon kiitosta osallistumisesta Atalanta-operaatioon.

- Kiitosta on tullut kaikkialta. Miinalaiva Pohjanmaa hoiti työnsä Bravo Zulu (laivastotermi, joka tarkoittaa hyvin tehty), Wilén sanoo.

Raimo Pyysalo muistuttaa, että Pohjanmaan soveltuvuutta Atalanta-operaatioon epäiltiin Suomessa ennen aluksen lähtöä. Merivoimien lippulaiva kuitenkin soveltui operaatioon hyvin, Pyysalo sanoo.

Pohjanmaa osallistui operaatiossa kaikkiin sen tehtäviin ja otti muun muassa kiinni 18 merirosvouksesta epäiltyä henkilöä. Heidät jouduttiin myöhemmin vapauttamaan, koska yksikään maa ei ollut valmis nostamaan syytteitä heitä vastaan.

Hyvien kokemusten perusteella Merivoimat on valmiina osallistumaan uuteen merioperaatioon, jos Suomi sellaiseen päättää osallistua. Dan Wilén korostaa, että päätöksen asiasta tekevät poliitikot.

Atalanta-operaation lisäksi yksi mahdollinen merioperaatio on käynnissä Libanonin edustalla. Se on YK-johtoinen, kun Atalanta on EU:n vastuulla.

- Meillä on hyvä valmius osallistua. Se on vaan sitten, että minkälaisia tehtäviä Puolustusvoimille ja Merivoimille tulee päätöksentekoprosessin kautta, Raimo Pyysalo toteaa.

Pyysalon mukaan osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaoperaatioon ei ole pois kansallisesta toiminnasta.

- Meidän toimintamallimme tukevat kriisinhallintaoperaatiota siten, että kansallisen puolustuksen ja kansainvälisen toiminnan ero ei ole suuri. Voidaan käyttää niitä suorituskykyjä, joita on kehitetty kansalliseen puolustukseen kriisinhallinnassa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.