Mainos

Merja Vanhanen lähtee ehdolle eurovaaleihin

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) entinen puoliso Merja Vanhanen lähtee ehdolle eurovaaleihin. Nurmijärveläisen lentoemännän ehdokkuudesta keskustan listoilla ilmoitetaan virallisesti tänään.

Ehdokkuudesta kertoo Verkkoapila-lehti.

Vanhanen istuu nyt toista kautta Nurmijärven kunnanvaltuustossa. Hän oli myös ehdolla edellisissä eduskuntavaaleissa, joissa hän päätyi varasijalle.

Merja Vanhanen kertoo Verkkoapilassa kokevansa voimakasta kutsumusta unionissa vaikuttamiseen. Hän uskoo tuovansa europarmalenttiin pohjoiskarjalaista otetta. Myös keskustapoliitikkojen taajaan käyttämä politiikan termi "pekkarointi" tuntuu olevan Vanhasen sydäntä lähellä.

- Me suomalaiset olemme hieman liian kilttejä. Euroopassa voi ja pitää vähän pekkaroida ja vetää kotiinpäin, sillä sitä tekevät muutkin. Ranskalaiset tekevät sitä vedättäen ja sanoen ”oui ja merci”, hän perustelee ehdolle asettumistaan.

Vanhanen kertoo myös oppineensa paljon seurattuaan ex-miehensä kampanjointia vuosien ajan. Siitä, millaisiin asioihin hän haluaisi europarlamentissa vaikuttaa, Vanhanen ei vielä tarkemmin pukahda.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.