Mainos

Metalliliiton Aalto: Valtuuston päätöstä pitää vielä jännittää

Metalliliiton hallitus päätti lähteä mukaan kilpailukykysopimukseen. Liiton hallitus päätyi hyväksymään neuvotteluratkaisun vain niukalla enemmistöllä, mikä enteilee tiukkaa valtuuston kokousta. 

Metalliliitto käytännössä ratkaisi kilpailukykysopimuksen syntymisen. Liiton hallitus hyväksyi kikyn neuvottelutuloksen äänestyksen jälkeen äänin 12–8.   


Liiton lopullisen kannan päättää valtuusto 10. kesäkuuta.   

Puheenjohtaja Riku Aallon mukaan valtuuston päätöstä pitää vielä jännittää, koska jo hallituksen äänestystulos oli niin pienestä kiinni.  

– Uskon, että valtuustossa käydään kriittinen keskustelu. En osaa sanoa, mitä meidän valtuusto tästä päättää, Aalto sanoi hallituksen kokouksen jälkeen.   

Erityisen vaikeaa sopimuksen vastustajille olivat Aallon mukaan työaikaan liittyvät kirjaukset. Kriittisiä puheenvuoroja käytettiin hänen mukaansa myös maan hallituksesta ja epäiltiin, toteuttaako se lupauksensa. Toisaalta hallituksessa hänen mukaansa kuitenkin nähtiin, että vaihtoehto olisi ollut raskaampi jäsenkunnalle.  

Aalto sanoi, ettei hän pidä tiukkaa äänestystulosta epäluottamuslauseena itselleen puheenjohtajana.  

– Äänestystulos ei mennyt ryhmien välillä. Tämä kuvastaa sitä, että ratkaisut ovat olleet äärimmäisen kipeitä.  

Sopimuksen mukaan työajasta sovitaan ensisijaisesti paikallisesti. Jos sopimukseen ei päästä, on eri työaikamuotoihin rakennettu erilaisia työajan pidentämisen tapoja.  

– Eri työaikamuodoissa on erilaisia perälautoja, joissa lähdetään siitä, että voidaan työaikaa pidentää pääsääntöisesti joko kahden tai neljän tunnin osissa, Aalto sanoi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.