Mainos

Metalliliitto hyväksyi työehtosopimuksen

Metalliliitto ratkaisi päätöksellään tulosopimuskierroksen linjan. Metallialalla palkankorotukset voivat nousta korkeimmillaan 8,5 prosenttiin.

SAK:lainen Metallityöväen liitto on hyväksynyt neuvottelutuloksen uusista työehtosopimuksistaan.

Metalli- ja teknologiateollisuuden noin 120 000 työntekijää koskeva sopimus määrittelee pitkälti syksyn neuvottelukierroksen yleisen palkankorotustason. Metallissa se voi nousta 8,5 prosenttiin.

Kiistaa on käyty etenkin palkankorotusten tasosta ja rakenteesta.Työnantajat haluavat painottaa korotuksia paikallisesti sovittaviin eriin yleiskorotusten sijaan. Kahden vuoden sopimuksessa kustannusvaikutus on 7,6-8,5 prosenttia.

Palkankorotusten taso riippuu siitä, miten iso osa niistä sovitaan paikallisesti. Syksyllä 2009 yrityskohtaisen erän osuus olisi vähintään 40 prosenttia.

Teknologiateollisuus on jo hyväksynyt neuvottelutuloksen.

Työntekijöiden houkuttimena on kemianteollisuuden tavoin kesällä maksettava kertakorvaus, joka metallissa on 350 euroa.

Iso muutos aiheutti isot riidat

Helsinkiin kokoontunut liiton valtuusto päätti asiasta äänin 33-24. Tiukka äänestystulos ei Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaan (sd.) mielestä ollut yllätys eikä epäluottamuslause liiton johdolle.

- Selvää oli että ratkaisussa oli paljon kipupisteitä. Äänestystulos oli viesti työnantajille siitä, kuinka pitkälle paikallisen sopimisen ehdoissa voidaan mennä.

Kokous keskeytettiin viime viikon torstaina, koska monet valtuutetut katsoivat sopimuksen sisältävän monia työehtojen huononnuksia. Päätös lykättiin aikapulan vuoksi ja juhannuslomien paineessa.

Liiton neuvottelijat suosittelivat yksimielisesti tuloksen hyväksymistä.

Kokouksessa käytettiin yli 30 puheenvuoroa, joista suuri osa vastusti sopimuksen hyväksymistä työehtojen heikennysten vuoksi.

Monet valtuutetut katsoivat, että palkankorotusten taso ei vastaa alan hyvää tuottavuutta.

Kritiikin kohteena oli myös vuokra- ja pätkätyöläisten aseman turvaaminen ja etenkin työnantajan oikeus määrätä työntekijä sairauslomalla ns. korvaavaan työhön.

Vuorenmaa varoitteli riitelyn seurauksista

Vuorenmaa korosti, että sopimus ei pidä sisällään mitään periaatteellisia heikennyksiä työehtoihin.

Hän puolusti ratkaisua korostamalla tapaa, jolla liitto on pystynyt sopimaan asioista neuvottelemalla työnantajan kanssa. Se on vastakin ainoa keino ratkoa ongelmia.

Vuorenmaa vakuutteli kokousväkeä siitä, että sopimuksen jättäminen syksyyn ei olisi tuonut parempia palkankorotuksia.

- Työnantajapuolella ovat syksyllä vastassa samat haukat kuin nytkin.

Vuorenmaa varoitteli edessä olevista kovemmista ajoista toteamalla, että hallituksen yrittäjyysohjelman vetäjäksi valittu pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) veli Rauno Vanhanen on ay-liikkeen perivihollisenaan pitämän työreformin "isä".

Vuorenmaa kyseli valtuutetuilta, kykenisikö riitainen liitto saamaan aikaan paremman sopimuksen kuin yhtenäinen joukko.

"Kokkoraha" kelpasi vasemmistollekin

Myös sopimusta arvostelleen vasemmistosiiven nokkamies, liiton sihteeri Matti Mäkelä (vas.) asettui tukemaan neuvottelutuloksen hyväksymistä. Hän muistutti sopimuksen oleva kokonaisuus ja palkankorotustenkin tason olevan "reilumpi" kuin pitkiin aikoihin.

Sitä ryydittää kesällä maksettava 350 euron "ylimääräinen" korvaus.

Tämän kesän osalta merkittävät työmarkkinaneuvottelut on nyt käyty. Metalliliiton päätös voi silti vielä vaikuttaa teknologiateollisuuden noin 60 000 akavalaisen sopimuksiin. Heitä edustavan YTN:n hallitus kokoontuu vielä maanantaina pohtimaan tilannetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.