Mainos

Metalliliitto: Työttömyysturvasta ei saa tinkiä

Valtion lisäksi vastuuta työllisyydestä pitäisi löytyä myös selvästi nykyistä enemmän työnantajilta, sanoo Metallityöväen liiton järjestösihteeri Matti Mäkelä.

Metallimies

Metallityöväen liiton järjestösihteeri Matti Mäkelä painottaa, että ay-liike ei hyväksy työttömyysturvan, sosiaaliturvan tai työehtojen heikennyksiä keinoina työllisyyden ja talouden kohentamisessa. Tämä on todettava selvästi hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen perjantaisessa tapaamisessa, Mäkelä vaatii.

Mäkelä viittaa TT:n toimitusjohtajan Kalevi Hemilän ja valtiovarainministeri Antti Kalliomäen peräänkuuluttamiin rakenteellisiin uudistuksiin työuran pidentämiseksi. Työelämän rakenneuudistuspuheet eivät Mäkelän mielestä lisää hallituksen uskottavuutta.

Metalliliiton mielestä oikea ratkaisu talouden ja työllisyyden hoitoon olisi esimerkiksi Otanmäen vaunutehtaan ja Suolahden traktoritehtaan tulevaisuudesta huolehtiminen, mihin hallituksella on mahdollisuus vaikuttaa.

- Vastuuta työllisyydestä pitäisi löytyä myös selvästi nykyistä enemmän työnantajilta. Tylyjen irtisanomisten sijasta työnantajien on aidosti selvitettävä työntekijöiden ja viranomaisten kanssa mahdollisuudet uudelleenkoulutukseen ja uusiin töihin sijoittumiseen, Mäkelä sanoi Porissa pitämässään puheessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.