Mainos

Metallin Aalto: Hallitus heikentää sopimisen edellytyksiä

SAK:n mahtiliiton Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto varoittaa maan hallitusta kasaamasta uusia esteitä työmarkkinasopimisen tielle.

Aallon mukaan hallituksen viimeaikainen käyttäytyminen ei ole ainakaan lisännyt edellytyksiä rakentaville ratkaisuille ja keskustelulle työmarkkinoilla.

Aalto viittaa hallituksen kaavailemiin työttömyysturvan heikennyksiin, joita oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) esitteli aiemmin tässä kuussa.

Metalliliiton valtuusto on tänään koolla liittokokouskauden viimeisessä kokouksessaan Helsingissä.

Aalto arvioi, ettei Metalliliiton ja Teknologiateollisuuden välisissä neuvotteluissa päästä välttämättä ratkaisuun ennen toukokuun loppua.  

– Eli ratkaisevan päätöksen meidän osaltamme tekisi uusi liittovaltuusto joskus kesäkuussa, Aalto sanoi kokouspuheessaan.

Hänen mukaansa tapaamisia työnantajaliiton kanssa on toistaiseksi ollut vain kaksi, joista toinen eilen. Neuvottelujen laahaaminen ei Aallon mukaan johdu Metalliliitosta vaan työnantajapuolesta.

– Neuvotteluosapuolellamme on ollut niin sanotusti muita kiireitä, Aalto sivalsi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.