Mainos

Meteorologi ensi viikosta: Märältä näyttää myös jatko

Sää jatkuu ensi viikollakin sateisena, mutta on yhä tavanomaista lämpimämpää.

Perjantain myräkkä on tuonut Suomeen runsaita sateita, tuulta ja ukkosia. Matalapaine jää pyörimään Suomen ylle viikonlopuksi, mutta heikkenee vähitellen.

– Viikonloppu on tuulinen ja epävakainen. Lauantaina sateet voivat olla vielä melko jatkuvia Lapissa, etelämpänä näkyy jo ajoittain aurinkoa, sadekuuroja tulee paikoin. Sunnuntaina sateet heikkenevät, mutta yhä on sadekuurojen mahdollisuus. Myös tuuli heikkenee vähitellen, sanoo MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Viikonlopun lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 15 asteen tienoilla, pohjoisessa reilussa kymmenessä asteessa.

Ensi viikollakin sää jatkuu matalapainevoittoisena.

– Etelästä on tulossa runsaita sateita alkuviikolla maan etelä- ja keskiosaan. Hyvin märältä näyttää siis myös jatko. Sää on kuitenkin yhä keskimääräistä lämpimämpää. Tuulet puhaltavat pääsääntöisesti etelästä ja lännestä, sanoo Markus Mäntykannas.

Ensi viikolla päivälämpötilat ovat etelässä reilussa 15 asteessa, pohjoisessa kymmenen asteen vaiheilla.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.