Mainos

Meteorologi heinäkuun alun ennusteesta: Ei kovin herkullisia uutisia

Tuoreessa lähiviikkojen ennusteessa ei näy pitkiä lämpöjaksoja. Lämpö voi käydä osassa maata hetkittäin, mutta heinäkuun alkupuoli näyttää keskimääräistä viileämmältä.

Tällä viikolla Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen ja sateita tulee jossain päin maata päivittäin. Alkuviikolla helleraja on paikoin lähellä, mutta osassa maata sateet ovat runsaita. Loppuviikolla sää viilenee ja on alkuviikkoa poutaisempaa, vaikka sadekuuroja tulee edelleen. Lämpötilat ovat ylimmillään 15-20 asteessa. Etelä on viikonloppuna poutaantumaan päin ja etenkin rannikkoseuduilla voi olla poutaisia päiviä.

Sää näyttää jatkuvan epävakaisena myös ensi viikolla.

– Tämän hetken ennusteessa näkyy ensi viikolle aikalailla samoja lämpötilalukemia kuin tälläkin viikolla. Maanantain ja tiistain aikana sää on lämpenemään päin ja koko maassa voidaan päästä 20 asteen paikkeille. Keskiviikkona Etelä-Euroopasta voi hyvällä lykyllä päästä meille hetkellisesti jopa helteisen ilmamassan kieleke, mutta ennuste on vielä epävarma. Samassa yhteydessä osassa maata voi tulla kuitenkin myös runsaita sateita, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Tuore Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n ennuste heinäkuun alkuun ei ennakoi hellejaksoa odottaville lomalaisille juurikaan parempaa.

– Ei kovin herkullisia uutisia, sillä heinäkuun alkupuoli näyttäisi tämän ennusteen mukaan olevan keskimääräistä viileämpi koko maassa. Sademäärät näyttävät tavanomaisilta, mutta Suomi voisi päästä pois matalapaineiden reitiltä. Korkeapaine saattaa kuitenkin asettua siten, että se ei tuo meille kovin lämmintä ilmaa vaan olemme enemmänkin luoteisen ilmavirtauksen piirissä. Keskimääräistä viileämpikin sää voi kuitenkin tarkoittaa lämpimämpää kuin nyt, sillä sää ei mahdollisesti olisi niin sateista ja aurinko ehtisi lämmittää. Tulossa ei ehkä ole hellettä, mutta kuivempaa, tulkitsee Liisa Rintaniemi ECMWF:n ennustetta.


Keskimäärin päivän ylimmät lämpötilat ovat heinäkuun alkupuolella etelässä hieman 20 asteen yläpuolella ja pohjoisessa 20 asteen alapuolella.

Pitkän aikavälin ennusteet ovat vielä kokeiluasteella. Ne eivät ennusta yksittäisten päivien säätä, vaan kuvaavat poikkeamaa keskimääräisessä säässä. Pitkän ennusteen sisään mahtuu aina lämpimämpiä ja viileämpiä jaksoja.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.