Mainos

Meteorologi: Jopa helle mahdollista juhannuksena – sateet ratkaisevat juhlasään

Tuleva viikonloppu on sateinen ja tuulinen. Juhannusviikolle ennustetaan lämpenevää säätä, mutta sateitakin on ennustekartoilla.

Ensi viikon alkupuolella on liikkeellä hajanaisia sateita, mutta näillä näkymin keskiviikon tai torstain tienoilla olisi mahdollisuus paikoin helteelle, tämän hetken ennusteen mukaan todennäköisimmin maan länsiosassa.

– Myös sateita on kuitenkin liikkeellä ja niiden sijainti ratkaisee juhannussään, mutta voi olla, että helteinen ilmamassa ulottuisi juhannuksena maan eteläosaan. Toki juhannukseen on vielä reilu viikko aikaa, mutta tällä hetkellä näyttää, että juhannuksena on mahdollisuus ihan kesäiseen säähän. On sitä huonompiakin juhannuksen säitä ollut, toteaa MTV uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.