Mainos

Meteorologi kesäsäästä: "Olemme tottuneet liian hyvään, tämä palauttaa ihmiset maan pinnalle"

Tänään aurinko helli Suomea, eikä loppua onneksi näy ihan heti. Vaikka tänä vuonna heinäkuu oli 2000-luvun kylmin, ei se MTV:n meteorologi Aleksi Jokelan mukaan ollut kuitenkaan tavattoman kylmä – verrattuna 1990-luvun asteisiin. 

– Aika lämmin päivä on ollut, yli 20 astetta on ollut yleinen lukema Suomessa, etelässä päästiin iltapäivän mittaan 24 asteeseen. Nyt onneksi näyttää siltä, että kesäsää on tullut tänne jäädäkseen, Mtv:n meteorologi Aleksi Jokela kertoo.

Yllä olevasta videosta voi katsoa lisää Aleksin kesäennusteesta. Videolla Aleksi kertoo myös, milloin on paras aika ottaa aurinkoa.

Rantavahdeilla yksi kesän vilkkaimmista päivistä

Hietarannan rantavahdeilla oli tänään tavallista vilkkaampi päivä, kun ihmiset saapuivat palvomaan aurinkoa.

Vaikka kesä on ollut sateinen ja ranta suhteellisen tyhjä, ovat rantavahtien työpäivät täyttyneet muusta tekemisestä: roskien keräämisestä.

– Valitettavasti meillä on joka aamu tosi paljon roskia. Ihmisiä täytyy muistuttaa siitä. Kiitos, huomauttaa Suomessa kesän ajan rantavahtina työskentelevä australialainen Keiran Quartly.

"Kyllä vesi on lämmintä kun siellä istuu vähän aikaa"

Perheineen rannalle lähtenyt Mona-Lisa, lempinimeltään Muuni, kertoo veden olleen aluksi kylmää. 

– Heti, kun isä käski vähän aikaa istua vedessä, niin aloin vähän tottua siihen. Sitten taas tiesin, ettei se mitenkään oo kylmää, Muuni selittää uimahetkestään.

Lämpimien päivien kesäsuunnitelmat ovat myös Muunilla hallussa.

– Voin katsoa miten kukat kasvaa, tai antaa niille vettä, nuori neito toteaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.