Mainos

Meteorologi Liisa Rintaniemi: Ajokeli todella huono – katso alueelliset ennusteet

Lumipyry sotkee tänään liikennettä koko maassa ja ajokeli on paikoin erittäin huono. Lisäksi tuuli on voimakasta.

Lumisateet ovat huonontaneet ajokeliä jo monin paikoin päivän aikana. Voimakkain pyry on kuitenkin edessä iltapäivällä ja illalla. Länsirannikolla sateet tulevat paikoin vetenä.

Lumisateet levittäytyvät päivän aikana koko maahan lännestä alkaen. Iltapäivällä sakein sade on maan länsi- ja eteläosassa. Illalla huonoin ajokeli on pääkaupunkiseudulta itään ulottuvalla alueella.

– Viime aikoina on totuttu pakkaslumen aiheuttamaan huonoon ajokeliin. Nyt taivaalta tulee märkää lunta. Ajokeli on todella huono ja sohjoinen. Iltapäivän ja illan liikenteeseen kannattaa varata aikaa, sanoo MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Lunta sataa eniten maan eteläosassa. Etelärannikolla lunta voi tulla kymmenisen senttimetriä, pääkaupunkiseudulta itään ulottuvalla rannikkoalueella enemmänkin. Sähkökatkot ovat tuulen ja painavan lumen takia mahdollisia.

Lisää sateita loppuviikolla

Lumipyryalue väistyy Suomen yltä yön aikana, mutta torstaina päivällä lännestä saapuu uusia sateita.

– Nämä ovat kuitenkin hajanaisempia kuin keskiviikon sateet. Perjantaina lumisateet jatkuvat etenkin maan keski- ja pohjoisosassa ja sää pakastuu koko maassa, ennustaa Liisa Rintaniemi.

Viikonlopuksi sää hieman poutaantuu, mutta hajanaisia lumisateita tulee edelleen.

Lumipyryn etenemistä ja ennustetta voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolta löytyvät lisäksi tiesäätiedot ja kelikamerat sekä paikkakuntakohtaiset ennusteet. MTV3:n sääpalvelu on myös matkapuhelimiin sovitettuna versiona osoitteessa mtv3.mobi/saa.

Katso alueelliset ennusteet lumipyrystä:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.