Mainos

Meteorologi Miina Manninen: "Hyvä sää on asennekysymys"

MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen nauttii Suomen säästä sellaisena kuin se on.

Miina Manninen aloitti meteorologin työn MTV:llä vuonna 2010 äitiyslomasijaisuudella. Nyt takana on kuitenkin välivuosi, jonka Manninen vietti avopuolisonsa kanssa Pohjois- ja Etelä-Amerikassa matkustaen.

– Just aloin miettiä, että missä olin vuosi sitten. Juhlin juhannusta viime vuonna Tyynen valtameren rannalla Santa Barbarassa. Teimme retken punapuumetsään ja kävimme huvipuistossa, Manninen hymyilee.

Pariskunta aloitti reissunsa Kanadan Vancouverista. Sieltä matka jatkui pyöräillen alas USA:n länsirannikkoa pitkin. Matkan varrelle mahtui kaupunkeja, kuten Seattle, San Francisco ja San Diego, joissa Mannisen mukaan oli mahtava pyöräillä.

– Esimerkiksi niissä kaupungeissa oli todella hyvin järjestetty pyöräilyverkostot. Ne olivat todella hienoja kokemuksia, varsinkin näin kaupunkipyöräilijän näkökulmasta. Maantiellä ajamiseen piti keskittyä, sillä tiessä ei ollut piennarta, mutta autot antoivat hyvin tilaa eikä mitään haavereita matkan aikana sattunut, Manninen jatkaa.

Koko reissun pelottavin pyöräilyosuus oli Mannisen mukaan noin 30–40 kilometriä pitkä tienpätkä Meksikossa, jossa samalla tiellä kulki raskasta liikennettä ja valtavat määrät autoja. Koko matka kuitenkin sujui ilman sen suurempia kommelluksia.

– Kerran meille tuli tien päällä sellainen riita, että lähdettiin ajamaan molemmat eri suuntiin. Vain toisella meistä oli puhelin, joten takaisin yhteen päätyminen oli hiukan hankalaa. Toisen löytäminen oli niin iso helpotus, että kiukut unohtuivat, Manninen naurahtaa.

Matkan suosikkipaikoistaan Manninen mainitsee meksikolaisen retkeilyalueen, joka sijaitsi meren rannalla. Korkean törmän reunalta pystyi katselemaan alhaalla pauhaavaa merta, ja kauempana ulapalla näkyi, kuinka valaat suihkuttelivat korkeita vesipatsaita ilmaan. Öinen tähtitaivas oli uskomattoman kaunis.

Hauskoja hetkiä Manninen vietti myös panamalaisessa yökerhossa, jossa he kävivät alkuillasta salsa-tunnilla, ja sen jälkeen salsasivat läpi yön paikallisten kanssa.

Uutta matkaa ei vielä ole suunnitteilla. Edellisessäkin riittää Mannisen mukaan vielä puitavaa pitkäksi ajaksi. Aiemmin hän on tehnyt hieman vastaavia, mutta lyhempiä reissuja Euroopassa, esimerkiksi pyöräilemällä Virosta Kroatiaan.

Paluu arkeen

Manninen on nyt palannut takaisin meteorologin arkeen välivuoden jälkeen. Tuttuun tapaan päivä alkaa usein kello 3.30 herätyskellon soidessa. Työpäivänsä Manninen aloittaa neljältä aamulla MTV:n toimituksessa.

– Oli tosi mukava palata takaisin. Oli vuoden kaikesta irti ja matkusti vaan koko ajan, niin on mukavaa taas kuulua johonkin ja olla paikallaan. Meillä on täällä tosi mahtava työyhteisö ja on ihanaa nähdä kaikkia kavereita taas, Manninen kertoo.

Matkasta jäi käteen arvostus suomalaisten usein itsestäänselvyytenä pitämiin asioihin, kuten luontoon, puhtaaseen veteen ja ihmisiin. Mannisen mukaan matkailu saa aina silmät aukeamaan uudella tavalla.

Kiinnostus säähän omista harrastuksista

Mannisen kiinnostus säähän on peräisin harrastuksista ja rakkaudesta luontoon. Elämään on kuulunut aina paljon ulkona liikkumista sekä purjehdusta, joten uravalinta oli lukion pitkän matematiikan suorittamisen jälkeen helppo. Meteorologiksi Manninen valmistui Helsingin yliopistosta, jossa hän luki fysiikkaa ja matematiikkaa erikoistuen myöhemmin meteorologiksi.

Tavallinen päivä alkaa aamuvuoroja enimmäkseen tekevällä meteorologilla neljän maissa aamulla. Manninen naurahtaakin, että hänellä on erittäin tiukat rutiinit, joiden mukaan hän työpäivänsä rytmittää.

Herätys 3.30, töihin kello neljäksi ja sen jälkeen noin puolitoista tuntia kuluu ennusteita ja havaintokarttoja katsellen. Sen jälkeen Manninen piirtää sääkartat valmiiksi lähetyksiä varten. Noin kello 5.30 hän suuntaa maskeeraukseen, joka on Mannisen mukaan päivän mukavin hetki, kun saa vain istua aloillaan ja rupatella hetken. Valmista tulee yleensä hieman kuuden jälkeen, ja sitten onkin noin kymmenen minuuttia aikaa valmistella esitys kuntoon lähetystä varten.

Kommelluksia tapahtuu päivittäin

Kuten suorissa lähetyksissä aina, myös meteorologeille sattuu ja tapahtuu usein erilaisia kommelluksia. Viimeisin Manniselle tapahtui keskiviikkoaamuna, kun sääkartat eivät suostuneetkaan vaihtumaan ruudulla suunnitellusti.

– Varmasti kuitenkin hauskin tapahtuma oli, kun Kirsi Alm-Siira tipahti tuoliltaan ja alkoi nauraa hillittömästi. Olin juuri aloittanut hieman aiemmin työt, ja oli vielä sellaista uutuuden jännitystäkin mukana. Siinä sitten takerrellen pääsin lähetyksen läpi, taisi se hieman lyhyeksi jäädä ja pokassa oli kyllä pitelemistä, Manninen nauraa.

Toinen mieleenpainuva kommellus tapahtui vuonna 2010, kun Mannisen sääkartan tilalle ilmestyikin omaan lähetykseensä valmistautuva urheilutoimittaja Mervi Kallio.

Manninen kertoo, että koittaa olla stressaamatta ennusteistaan, tai niiden paikkansa pitävyydestä. Meteorologi tekee kuitenkin työnsä aina niin hyvin kuin vain osaa, ennusteet ovat aina kuitenkin ennusteita. Varsinkin pidempiin ennusteisiin liittyy aina tietty epävarmuus, ja onkin tärkeää tuoda esityksessä se esiin.

– Tiedän kuitenkin mitä osaan ennustaa ja mitä en. Ehkä eniten harmittaa, jos samalle päivälle tehty ennuste menee pieleen. Esimerkiksi jos aamulla ennustaa pilvien katoavan ja lämpötilan nousevan hellelukemiin, mutta sitten pilvet pysyvätkin koko päivän ja lämpötila jää matalaksi, Manninen pohtii.

Meteorologi ei säästä valita

Suomalaiset tunnetusti pitävät säästä puhumisesta. Manniselle on tultu kadullakin antamaan palautetta ennusteista, mutta useimmiten hyvässä hengessä ja vitsillä. Hän kuitenkin kertoo, että erityisesti häntä harmittavat ihmiset, jotka valittavat kesän kylmyydestä tai lyhyydestä.

– Tämä on kuitenkin Suomi, ja ilmasto on mitä on. Jos keskimäärin meillä on noin 10–20 hellepäivää vuodessa, niin aika lyhyeksi jää kesä, jos sen laskee vain niistä päivistä, Manninen sanoo.

Mannisen mukaan hyvä sää on asenne- ja pukeutumiskysymys. Hän itse laskee kesän alkavan vapusta, jolloin se tuntuu mukavan pitkältä, vaikkei sää olisikaan lämmin. Meteorologia eivät sateet tai pilvisyys haittaa. Tärkeintä on saada olla ulkona ja nauttia luonnosta.

– Ihan sama millaista säätä, kunhan saa olla ulkona. En valita säästä, Manninen sanoo.

Osa-aikaisena töitä tekevällä meteorologilla riittää aikaa nauttia myös kesästä, vaikkei pidempiä lomia olekaan kertynyt. Suunnitelmissa on rentoa oleskelua ystävien kanssa, asettumista aloilleen matkan jäljiltä, sekä purjehtimista ja tanssimista.

Miina Manninen suosittelee välivuoden pitämistä jokaiselle, jos vain mahdollisuus siihen tulee. Matkan jälkeen osaa arvostaa omaa elämäänsä ja siinä olevia asioita paljon paremmin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.