Mainos

Meteorologi Pekka Pouta paljastaa salamaturmien taustan

Viime päivien salamaonnettomuudet ovat tapahtuneet räjähdysherkkien ilmamassaukkosten aikana, MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Ilmamassaukkosia syntyy kostean, lämpimän ilmamassan sekä lämpimän maanpinnan vaikutuksesta. Hyvin pienikin kylmempi kohta yläilmakehässä aiheuttaa otollisen tilanteen räjähdysherkille ukkosille, joiden saapumista voi olla vaikea ennustaa. Yleensä ilmamassaukkoset syntyvät iltapäivällä, mutta viime päivinä niitä on esiintynyt myös aamuisin.

–  Näitä ilmamassaukkosia voidaan kuvailla hyvin räjähdysherkiksi, ukkospilvi näyttää kuin hidastetulta kuvalta räjähdyksestä tai tulivuorenpurkauksesta. Pilvi muistuttaa myös sienimäistä muodostelmaa, Pouta kuvailee.

Vaikka ilmamassaukkosia on viime viikolla esiintynyt Suomessa useasti, ovat niin sanotut rintamaukkoset olleet viime vuosina yleisempiä. 

– Ilmamassukkoset ovat olleet niitä tyypillisiä iltapäiväukkoskuuroja. Rintamaukkosilla tarkoitetaan isompia ukkosmöykkyjä, jotka ovat pidempi-ikäisiä kuin ilmamassaukkoset. Rintamaukkosia on mihin vuorokauden aikaan tahansa, Pouta kertoo.

Ukkosta ympäri maata

Ukkoskuuroja on tiedossa ympäri Suomea myös lähipäivinä. Maanantaina ukkosille on suurin riski Lounais-Suomessa ja Pohjois-Lapissa, huomenna voi jyristä Etelä-Lapissa ja Pohjois-Suomen itäosissa.

– Keskiviikkona ukkostaa todennäköisesti Itä-Suomesta maan keskiosaan ulottuvalla alueella, Pouta ennustaa.

Katso ylhäältä videolta Pekka Poudan selitys ilmamassaukkosista!

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.