Mainos

Meteorologi: Tuuli jatkuu kovana iltaan asti

Tuuli on yltynyt aamun aikana myrskylukemiin Suomenlahdella Hankoniemen molemmin puolin.

- Tuulen voimakkuus on ollut suurinpiirtein samoilla tasoilla aamusta saakka. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kovin tuuli siirtyy vähitellen kohti Hankoa, meteorologi Pekka Pouta kertoo.

Hän ennustaa, että illalla tuuli laantuu hitaasti myrskylukemista kovaksi.

- Illalla noin yhdeksän aikaan läntisellä Suomenlahdella puhaltaa keskimäärin noin 15 metriä sekunnissa, eli tuuli on yhä selvästi kovan puolella. Myös huomisaamuna se on navakkaa, eli keskituuli on 12 metriä sekunnissa.

Suomenlahdella puhuri on ollut monin paikoin yli 20 metriä sekunnissa. Suomenlahden merivartioston mukaan Hangossa tuuli on puhaltanut jopa yli 28 metriä sekunnissa.

Helsingin ja Tallinnan välinen pika-alusliikenne on osin peruttu kovan merenkäynnin vuoksi.

Baltic Jet, Linda Line ja Super Sea Cat ovat peruttaneet tänään kaikki vuoronsa sekä huomenna keskiviikkona aamun ensimmäiset vuoronsa.

Suomenlahdella rauhallista myrskystä huolimatta

Suomenlahdelle on annettu kovan tuulen varoitus. Merialueille luvataan tänään jopa 21 metriä sekunnissa puhaltavaa tuulta.

Suomenlahden merivartiostoa kova tuuli ei ole juurikaan työllistänyt.

- Ihmiset ovat varmaan tienneet, että näin kovaa tuulta tulee, eivätkä ole lähteneetkään vesille, Jukka Torsti merivartiostosta kertoo.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan tuuli on kaatanut puita, mutta suuremmilta vaurioilta ainakin toistaiseksi on vältytty. Eniten puita on kaatunut Espoon Suvisaaristossa ja Kirkkonummella.

Helsingin rakennusvirasto varoittaa kaatuvista puista

Helsingin pelastuslaitos on käynyt vahvistamassa kattoja, kiinnittämässä rakennustelineitä ja siirtämässä pudonneita oksia.

- Näyttää siltä, että myrsky ei noussut suureksi ja pahimmalta vältyttiin, päivystävä palomestari Tommi Sivula Helsingin pelastuslaitokselta arvioi.

Kova tuuli voi tänään kaataa vanhoja puita Helsingin puistoissa. Rakennusvirasto kehottaa ulkoilijoita tarkkailemaan ympäristöään puistoissa, joissa on iäkkäitä puita.

Voimakkaat puuskat tarttuvat täydessä lehdessä oleviin vanhoihin puistopuihin, jotka voivat kaatuessaan aiheuttaa vahinkoa. Tuuli myös riipii puista oksia alas.

(Huomenta Suomen uutiset 05.08.2008)

(MTV3-STT)

Katso viimeisin tieto Tallinnaan liikennöivien yhtiöiden sivuilta:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.