Mainos

Metsäaktivistit leiriytyivät taas Hämeenvaaraan

Taivalkosken Hämeenvaaran hakkuita vastustavat metsäaktivistit antoivat kuulua itsestään jälleen tänään. Tilanteen selvittämiseen tarvittiin poliisin apua.

Neljä Luonto-Liiton aktivistia leiriytyi iltapäivällä hakkuumaille vaatien Metsähallitusta lopettamaan hakkuut. Alueella ei juuri tuolloin hakattu, koska työkoneet olivat huollossa. Illansuussa paikalle tullut Taivalkosken poliisi pyysi mielenosoittajia poistumaan alueelta. Kun pyyntöön ei suostuttu, poliisi joutui kirjoittamaan sakkolappuja.

Metsähallitus aikoo jatkaa hakkuita alueella suunnitelmien mukaan. -Jatkamme hakkuita kuitenkin vain, jos se on kaikkien turvallisuuden kannalta mahdollista, tiimiesimies Kari Louhisalmi kertoi.

Luonto-Liiton aktivistit ovat protestoineet Hämeenvaaran hakkuita vastaan useita kertoja aiemminkin. Kiista-alue ei kuulu varsinaisiin suojeluohjelmiin. Se on ns. A-alue, jossa edellytetään luontoarvojen turvaamista.

-Ympäristöministeriön on vastuullisena viranomaisena valvottava, että vanhojen metsien suojeluohjelma toteutuu, vaati Olli Manninen Luonto-Liitosta. Hänen mukaansa A-alueiden luontoarvoja ei turvata hakkaamalla.

Metsähallitus inventoi luontoarvoja alueella viime kesänä. Nyt hakattavaa leimikon osaa supistettiin tuolloin lähes 10 hehtaarilla. Hämeenvaaran hakattava alue on 15 hehtaarin suuruinen. Koko kiistanalainen metsäalue on kooltaan 200 hehtaaria.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.