Mainos

Metsästys ja virus ovat verottaneet citykanien lukumäärää Helsingissä

Metsästys ja RHD2-virus ovat vähentäneet citykanien määrää Helsingin puistoissa, kertoo Helsingin kaupungin rakennusvirasto.

Rakennusviraston mukaan kanien määrä on romahtanut vuoden takaisesta. Syksyn ja talven aikana pääkaupungin puistoista ja viheralueilta pyydettiin ennätysmäärä 2700 kania.

Lisäksi kanipopulaatioon keväällä iskenyt virus verotti kanien määrää. RHD2-virus ei tartu ihmisiin, koiriin tai kissoihin, mutta lemmikkikani voi sairastua tautiin.

Elokuussa yöaikaan tehdyssä kartoituksessa citykaneja havaittiin eniten Ruskeasuon, Pitäjänmäen, Haagan ja Munkkiniemen alueilla.

Kaninpyynti jatkuu syksyllä siirtolapuutarhoissa loukuilla, hillerin avulla ja metsästysjousilla.

Pääkaupunkiseudulla esiintyvät citykanit ovat kaupunkiluontoon karanneen tai vapautetun kesykanin jälkeläisiä. Kaneista on haittaa erityisesti puistoissa ja hautausmailla, koska ne syövät muun muassa puun kuorta ja kaivavat koloverkostoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.