Mainos

Metsätyönantajat: Tuporatkaisun yleiskorotus prosentin

Metsätyönantajien mielestä mahdollisen tuporatkaisun yleiskorotus ei saa ylittää ensi vuonna yhtä prosenttia.

Työmarkkinajohtaja Arto Tähtinen perustelee alhaista tarjousta metsäteollisuuden alhaisella käyntiasteella ja laskeneella tuottavuudella. Hänestä on tärkeää, että Suomen houkuttelevuutta investointien kohteena ei vaaranneta.

- Meidän kilpailijoistamme vuodelle 2003 on tehnyt sopimuksen Ruotsi, jossa työehtosopimuskorotukset, myöskin kokonaiskorotukset ovat 2,6 prosenttia. Lopputulema on mitä ilmeisimmin hieman sen yli, noin 2,8 - 2,9. Meillä on perinteisesti toimipaikkakohtainen liukuma ollut -90-luvulla noin 2 prosenttia, niin tästä laskemalla, ei työehtosopimuskorotuksiin jää kuin prosentin luokkaa, sanoo Tähtinen.

It-kuplan puhkeaminen heijastuu metsäteollisuuteenkin, laadukkaimman ja kalleimman paperin kysyntä on pudonnut. Käyntiaste on alhaalla ja tuottavuus laskikin viime vuonna seitsemisen prosenttia ja tänä vuonna on laskua on tullut lisää.

Prosentin yleiskorotus pohjatarjous, jonka toteutumiseen metsätyönantajat tuskin itsekään uskovat. He ovat ovat kuitenkin neuvottelupöydässä aiempaa vahvempia. Vielä kymmenkunta vuotta sitten metsätyönantajat taipuivat sopimuksiin, jos siten oli mahdollista välttää suunnattomia menetyksiä aiheuttaneet lakot. Nykyään yli puolet suomalaisyritysten tuotantolaitoksista on ulkomailla ja ne kestävät kotimaanlakkoja paljon aiempaa paremmin.

(Seitsemän uutiset 26.09.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.