Mainos

Metsävakuutukset käyvät nyt kaupaksi

Suomalaiset ovat heränneet metsien vakuuttamiseen vasta myrskytuhojen jälkeen. Suomen metsien vakuuttamisaste on ollut alhainen, mutta viime aikoina riehuneet myrskyt ovat lisänneet huomattavasti kiinnostusta niiden vakuuttamiseen.

Suomen metsistä on tällä hetkellä vakuutettu vain noin 40 prosenttia. Muissa pohjoismaissa metsien vakuuttaminen on selvästi yleisempää.

- Tällä hetkellä metsävakuutuksia kysytään melko runsaasti, sanoo maatilatoiminnonjohtaja Juha Helander Lähivakuutuksesta.

Viime päivien myrskyt tulevat kalliiksi vakuutusyhtiöille. Esimerkiksi Lähivakuutuksesta kerrotaan, että heidän maksettavakseen lankeaa jopa useiden miljoonien korvaukset.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.