Mainos

Metso: Emme aio irtisanoa luottamushenkilöitä

Suuri osa Metson luottamusmiehistä ja työsuojeluvaltuutetuista on saanut tarjouksen irtisanomispaketista, kertovat Metson ylemmät toimihenkilöt.

Toimihenkilöiden mukaan Metso aikoo irtisanoa tulevan Valmetin henkilöstöedustajat.

– Työnantaja on lähtenyt systemaattisesti tuhoamaan koko yhteistoimintajärjestelmää. Kenenkään osalta tuotannolliset ja taloudelliset perusteet luottamusmiehen irtisanomiseksi eivät täyty.

Keskisuomalainen kertoi asiasta tänään. Lehden mukaan luottamusmiessuojan ulkopuolella olevia ay-aktiiveja on irtisanottu.

Metso kiisti aikeet irtisanoa luottamushenkilöitä tai muita henkilöstön edustajia, jolla on lainmukainen irtisanomissuoja. Yhtiön mukaan joillekin luottamusmiesasemassa oleville on tarjottu sopimusta työsuhteen päättymisestä, mutta mahdolliset sopimukset edellyttävät molempien suostumusta.

Metso on ilmoittanut vähentävänsä 660 työpaikkaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.