Mainos

Miehen arvellaan jääneen palavaan taloon Ristijärvellä

Kainuussa Ristijärvellä palaa omakotitalo. Ilmeisesti yksi ihminen on vielä sisällä palavassa talossa, kertoo Kajaanin päivystävä palomestari.

Muita ihmisiä ei ole vaarassa.

Pelastuslaitos sai tiedon tulipalosta hieman kello aamukolmen jälkeen. Palo roihusi täydellä voimalla, kun ensimmäiset pelastusyksiköt saapuivat paikalle Sotkamontielle.

Talossa asunut miespuolinen henkilö ei ilmeisesti päässyt pelastautumaan talosta, arvelee Kajaanin päivystävä palomestari Heikki Piirainen. Tiettävästi mies eli yksin, ja muut ihmiset eivät ole olleet uhattuna palon takia.

Rakennus sijaitsee harvaan asutulla alueella eikä palo ole ollut vaarassa levitä ympäristöön. 1950-lukulainen, noin 80-neliöinen rakennus tuhoutuu täysin palossa. Kainuun poliisi ryhtyy selvittämään syttymissyytä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.