Mainos

Miehet kohtasivat kaatopaikalla järkyttävän näyn – jätteiden seassa lojui hevonen

Kaverukset kohtasivat eilen järkyttävän näyn viedessään biojätettä Ämmässuon kaatopaikalle Espooseen.

Aki Ruostepuro ja Ville Linneo näkivät kaatopaikalla jätteiden seassa kuolleen hevosen.

– Olimme viemässä sinne hakevessaa ja tuohon törmäsimme, Aki Ruostepuro kertoo MTV Uutisille.

Miesten mukaan näky veti hiljaiseksi.

– Olimme siinä pakettia purkamassa, kun katsoin, että mitä tuolla on. Menin noin metrin päähän ja melkein pomppasin ilmaan, Linneo kertoo

– Paikka oli se sama, jonne olisi se vessa pitänyt tyhjentää. En pystynyt sitä tekemään, ja kippasin sen siihen viiden metrin päähän tielle, Ruostepuro sanoo.

Hevosen ympärillä parveili miesten mukaan toistasataa lokkia, jotka kuitenkin nousivat lentoon heidän lähestyessään. Linneon arvion mukaan hevonen oli ehtinyt lojua kaatopaikalla jo muutaman päivän.

"Ennemmin olisin nähnyt ruumiin"

Linneo tunnustaa olevansa hevosten ystävä. 

– Kun olin lapsi, meillä oli kotona hevosia. Tunnen niitä ja tiedän, kuinka hienoja ja lojaaleja eläimiä ne ovat. Ne ovat samanlaisia perheenjäseniä kuin koirat. Kyllä ne ansaitsisivat vähän toisenlaisen kohtelun kuin sen, että ne kuskataan kuoleman jälkeen Transitin takakontissa kaatopaikalle, hän sanoo ja lisää:

– Ennemmin olisi nähnyt siellä vaikka ruumiin.

Järkyttyneet miehet päättivät mennä jäteaseman vastaanottoon ilmoittamaan näkemästään. Siellä miehille kuitenkin vastattiin, että myös hevosia otetaan vastaan kaatopaikalle.

Miehet jäivätkin pohtimaan, oliko hevosen tuominen kaatopaikalle ihan laillista.

– Olisi sen voinut ainakin jotenkin peittää. Jos paikalle olisi sattunut vielä fanaattisempi hevoskuiskaaja, olisi näky voinut traumatisoida pahasti, Linneo pohtii.

Eviran nettisivujen mukaan kuolleet hevoset voidaan haudata tai ne voidaan hävittää polttamalla ruho hyväksytyssä polttolaitoksessa. Lisäksi hevosten ruhot voidaan kuljettaa käsiteltäväksi esimerkiksi Honkajoki Oy:n käsittelylaitokselle.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.