Mainos

Miehet pelästyivät Elisabeth Rehnin julkeaa vaalikampanjaa – "Luottamuksen puute oli uskomaton"

Entinen RKP:n kansanedustaja ja puolustusministeri Elisabeth Rehn kertoo tuoreessa omaelämäkerrallisessa teoksessaan "Lillan - Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä" vaikeista askelistaan politiikassa. Arvostelu jatkui rankkana niin kansanedustajana, puolustusministerinä kuin presidenttiehdokkaanakin.

Johanna Vesikallion kirjoittamassa kirjassa ääneen pääsevät myös he, jotka ovat häntä arvostelleet.

Kunnallispolitiikassa Kauniaisissa vaikuttanut Rehn lähti ehdolle eduskuntavaaleihin vuonna 1979. Rehn oli edellisenä vuonna kieltäytynyt ryhtymästä presidentti Urho Kekkosen valitsijamieheksi, mikä aiheutti puolueen sisällä kuohuntaa. RKP:ssä uhkailtiin, ettei tämän päätöksen jälkeen hänellä olisi mitään asiaa valtakunnan politiikkaan.

Myös ajatus Rehnin kisaamisesta puoluekokouksessa puolueen varapuheenjohtajan paikasta muutama vuosi aiemmin oli aiheuttanut ison hälyn.

– Ensimmäisen kokouspäivän iltana minua työnnettiin eri nurkkiin, Christoffer Taxell ja Håkan Malm uhkailivat ja vaativat minulta luopumista, peli oli todella hurjaa. -- Lopulta tilanne oli niin kaamea, että annoin periksi, Rehn kertoo kirjassaan. 

Eduskuntavaaleihin Rehn kuitenkin päätti lähteä. Kampanja oli saada RKP:n väen sydänkohtauksen partaalle.

Eniten karsastettiin Rehnin vaalilausetta ”Kvinnan från höger”, nainen oikealta, joka oli joidenkin mielestä populistisuudessaan julkea.

– Pojathan pelästyivät tästä ihan kauheasti, tukat nousivat pystyyn, muistelee RKP:n entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus kirjassa.

RKP:n naruja vetelivät tuolloin miehet, jotka ovat puhuneet Rehnistä happamasti muun muassa omissa muistelmissaan. Silloinen RKP:n ydinryhmä katsoi muun muassa, että Rehn käytti hyväkseen tilannetta ja poliittisen ilmapiirin värähtelyjä. 

Eduskunnassa huudeltiin ulkonäöstä kesken puheen

Rehn kampanjoi puhumalla muun muassa veroista, taloudesta ja valtionyhtiöistä - ”miehisistä aiheista”, kuten hän itse kertoo. Hän ei uskonut tulevansa valituksi kansanedustajaksi.

Vaalit olivat kuitenkin menestys ja Rehn valittiin kolmantena RKP:n kansanedustajana Uudeltamaalta.
Vaikeaa suhdetta ja nihkeää yhteistyötä ennusti jo se, että puolueen puheenjohtajalla Pär Stenbäckillä kesti Rehnin mukaan muutama päivä soittaa onnittelupuhelu.

Kansanedustajana Rehn aloitti uransa puhumalla koiraverosta. Kirjassa kerrotaan, että kesken puheen SMP:n kansanedustaja Veikko Vennamo huusi etupenkistä ”Huono puhe, mutta hyvä ulkonäkö”. 

Rehn muistelee menneensä kommentista ja salin naurusta tulipunaiseksi, mutta jatkaneensa puheensa loppuun.

Vaaleat hiukset, hymyilevät kasvot - niistä Rehn sai kuulla uransa aikana monta kertaa. Rehnin kerrotaan valloittaneen maailman charmillaan, mutta omaan puolueeseen viehätysvoima ei purrut. 

Kansanedustaja-kollega Ole Norrback muistelee, että Rehnin itsevarmuus ja puutteelliset taidot aiheuttivat puolueen sisällä kiistoja ja ärsytystä.

–Hänestä ei kerta kaikkiaan pidetty, oli syyt mitkä hyvänsä, kuvailee Jörn Donner kirjassa.

Eräs kirjassa haastateltu, puoluejohtoon kuulunut henkilö sanoo, että ”Ei häntä pidetty tyhmänä blondina. Häntä pidettiin taktikoivana blondina”.

Rehn kertoo, kuinka puolueen miehet yrittävät saada eduskuntaryhmän naisjäseniä ”kissatappeluihin” puhumalla pahaa selän takana, mutta eivät siinä onnistuneet. 

Rehnin pärjäämistä hermoiltiin

Toisen kansanedustajakautensa kampanjassa Rehniä painoi henkilökohtaiset murheet, mutta hän meni kirkkaasti läpi. Suhde RKP:hen pysyi kuitenkin mutkikkaana.

Länsimielisyys ja myönteinen Nato-kanta olivat asioita, joista ei olisi pitänyt avoimesti puhua.

Vasta kolmannella kaudellaan Rehn pääsi keskeisempään asemaan puolueessa: hänestä tuli RKP:n edustajaryhmän puheenjohtaja. Kirjassa pohditaan, että puoluejohdolla ei ollut oikein vaihtoehtoja - valovoimaisinta tähteä ja ääniharavaa ei voinut panna rivikansanedustajaksi. Vähättely ja epäluuloisuus jäivät kuitenkin kytemään ja puoluejohto hermoili Rehnin pärjäämistä. 

–Luottamuksen puute oli aivan uskomaton, Rehn kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.