Mainos

Mieltymys tuliseen ruokaan osaksi perinnöllistä

Mieltymys tuliseen ruokaan on osittain perinnöllistä, kertoo tuore Helsingin yliopistossa tehty väitöskirja. Sen mukaan geenit selittävät noin puolet mieltymyksestä polttavaan tai happamaan ruokaan.

Perimän lisäksi ympäristö vaikuttaa voimakkaasti siihen, millaisista mauista pidämme.

Tutkimukseen kuului makumittaus, ruokakysely ja ruokakäyttäytymisen mittaus. Makumittauksessa mitattiin mieltymystä ja aistimuksen voimakkuutta maistamalla erilaisia näytteitä, joihin oli lisätty hapanta, polttavaa, umamia tai astringoivaa yhdistettä.

– Geenit raamittavat mieltymyksiämme, mutta vasta yhteistyössä ympäristön kanssa syntyy mieltymys esimerkiksi tiettyihin tuotteisiin, sanoo väitöskirjan tehnyt tutkija Outi Törnwall.

Myös sukupuolella voi olla vaikutusta mieltymyksiin. Tutkimuksessa naiset kokivat suuta polttavan ruoan miehiä voimakkaammin. Miehet myös pitivät enemmän tulisesta ruuasta. Törnwallin mukaan myös aiempien tutkimusten perusteella miehet arvostavat voimakkaampia ruokakokemuksia naisia enemmän.

Aiemmissa tutkimuksissa on huomattu myös makeanhimon periytyvän. Kaikkia ihmisiä miellyttävät makea ja suolainen. Makeanhimon voimakkuus on perinnöllistä.

– Suolaisen maun kohdalla ei ole tällaista vaihtelua, vaan se on samankaltainen meillä kaikilla, kertoo elintarviketeknologian professori Hely Tuorila.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.