Mainos

Mieluummin laiha ja kaunis kuin karvainen ja lihaksikas

Miesten rasvaprosentti vaikuttaa puoleensavetävyyteen voimakkaammin kuin maskuliinisuus.

Tuoreen tutkimuksen mukaan miesten korkea rasvaprosentti heikentää sekä testosteronitasoa että immuniteettikykyä ja vaikuttaa siten miesten puoleensavetävyyteen enemmän kuin kasvon- tai vartalonpiirteiden maskuliinisuus.

Perinteisesti on ajateltu, että naiset suosivat maskuliinisia miehiä, koska maskuliinisuus olisi osoitus miehen hyvistä geeneistä, joita suosimalla naiset parantaisivat jälkeläistensä laatua. Oletus on perustunut immuniteettihaittahypoteesiin, jonka mukaan maskuliinisten piirteiden tuottamiseen tarvitaan immuunipuolustuskykyä heikentävää testosteronia.

Viimeaikaisissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, ettei liiallinen kasvojen maskuliinisuus lisää miehen puoleensavetävyyttä naisten silmissä, ja esimerkiksi vartalon karvaisuuden tai liiallisen lihaksikkuuden on havaittu laskevan miehen puoleensavetävyyttä. Maskuliinisuuden ei myöskään ole havaittu olevan selkeästi yhteydessä terveyteen, eikä testosteroni näyttäisi heikentävän miesten immuunipuolustusta, kuten aiemmin on luultu.

Akatemiatutkija Markus Rantalan johtama kansainvälinen tutkimusryhmä on havainnut yhteyden miehen rasvaprosentin, hyvän immuniteettikyvyn sekä puoleensavetävyyden välillä. Tutkimusartikkeli on juuri julkaistu biologian alan arvostetussa kansainvälisessä Proceedings of the Royal Society -julkaisussa.

Puoleensavetävyys merkki immuniteettikyvystä

Markus Rantalan tutkimusryhmä on tutkinut tekijöitä, jotka vaikuttavat miehen puoleensavetävyyteen naisten silmissä. Kokeessa rokotettiin 74 latvialaista nuorta miestä hepatiitti B -rokotteella, mitattiin heidän kykyään tuottaa vasta-aineita sekä kuvattiin miesten kasvot ja vartalo. Miehiltä myös mitattiin kehon rasvaprosentti, testosteronitasot sekä kasvojen ja vartalon maskuliinisuus.

Naiset arvioivat erikseen miesten kasvojen ja vartalon puoleensavetävyyden.

– Tutkimuksessamme havaittiin, että sekä kasvojen että vartalon puoleensavetävyys kuvasti miehen immuunipuolustuksen tehokkuutta. Toisin sanoen naisten puoleensavetävimmiksi arvioimilla miehillä oli parempi immuniteettikyky kuin vähemmän puoleensavetävillä, Rantala kertoo löydöksistä.

Rantalan mukaan tutkimuksessa havaittiin yllättävästi, että miehen rasvaprosentti oli voimakkaammin yhteydessä miehen immuunipuolustuskyvyn voimakkuuteen ja puoleensavetävyyteen kuin miehen kasvojen tai vartalon maskuliinisuus.

Rasvaprosentin ja immuniteettikyvyn yhteys selittyy miehen testosteronitasojen vaihtelulla. Tutkimusryhmä havaitsi, että miehen veriplasman testosteronitasot olivat voimakkaammin yhteydessä rasvakudoksen määrään kuin maskuliinisuuteen.

Lihavilla miehillä oli selkeästi alhaisemmat testosteronitasot ja heikompi immuunipuolustuskyky kuin normaalipainoisilla.

Todennäköisin selitys sille, miksi rasvaprosentti on maskuliinisuutta voimakkaammin yhteydessä miehen kasvojen ja vartalon puoleensavetävyyteen sekä immuunipuolustuksen voimakkuuteen on, että luuston rakenteen aiheuttama kasvon- ja vartalonpiirteiden maskuliinisuus määräytyy pääosin murrosiän sukupuolihormonitasoista.

Sen sijaan rasvakudoksen määrä heijastaa paremmin nykyistä ja pitkäaikaista terveydentilaa sekä sukupuolihormonitasoja, kun niitä tarkastellaan pidemmällä aikavälillä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.