Mainos

Mies jäi ruohonleikkurin alle – selvisi kuin ihmeen kaupalla

Uudellamaalla Porvoossa sattui päivällä vaarallinen onnettomuus, kun päältä ajettava ruohonleikkuri kaatui miehen päälle. Mies kuitenkin selvisi vain pienin vammoin.  

Mies oli ajamassa poikansa kotona ruohoa, kun hän kaatui ruohonleikkureineen ojaan jyrkässä rinteessä. Ruohonleikkuri kaatui miehen päälle.  

Miehellä oli puhelin taskussa, ja hän sai soitettua apua. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että jos puhelinta ei olisi ollut, mies olisi joutunut odottamaan puristuksissa monta tuntia.  

Pelastuslaitos nosti koneen ja auttoi miehen ojasta. Mies ei loukkaantunut vakavasti.  Hyväksi onneksi ruohonleikkurin terät osoittivat taivasta kohti. Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä oli uusi ruohonleikkuri, joka sammuu, kun ajaja nousee istuimelta.  


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.