Mainos

Mies kuoli Nokialla tappelun jälkeen – syynä olikin sairaskohtaus

Eilen uutisoitiin vuonna 1980 syntyneen miehen kuolleen Nokialla riidan jälkeen.

Mies oli mennyt kyläilemään vuonna 1983 syntyneen miehen kotiin. Heille oli tullut sanaharkkaa, joka oli yltynyt fyysiseksi väkivallaksi. Isäntäperheen rouva oli hälyttänyt poliisin paikalle ennen puoltayötä, mutta kyläilemään tullutta miestä ei oltu pystytty enää pelastamaan.

Kuulusteluissa sekä tänään tehdyssä ruumiinavauksessa on selvinnyt, että kuolema aiheutui sairaskohtauksesta. Tapahtumaan ei epäillä enää liittyvän rikosta. Tapahtumaa tutkittiin aiemmin pahoinpitelynä ja kuolemantuottamuksena.

Nyt tutkinta jatkuu normaalina kuolemansyyn tutkintana.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.