Mainos

Mies loukkaantui jäätyään puristuksiin peruuttavan auton ja bussin väliin

Mäntsälässä mies loukkaantui eilen pysäköintipaikalla sattuneessa onnettomuudessa. Mies oli jäänyt puristuksiin peruuttavan henkilöauton ja linja-auton väliin.

Tapahtumat saivat alkunsa kun henkilöauton kuljettaja oli luovuttanut autonsa avaimet ystävälleen, jonka oli tarkoitus käynnistää auto omistajan putsatessa sitä lumesta.

Ystävän käynnistettyä auton, ajoneuvo lähti liikkeelle taaksepäin törmäten viiden metrin päässä olleeseen bussiin.

Bussin takana seissyt mies jäi puristuksiin ajoneuvojen väliin. Mies loukkaantui ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi.

Poliisin mukaan henkilöauton käynnistäneellä miehellä ei ollut sen kuljettamiseen tarvittavaa ajokorttia.

Auton käynnistäjän epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, vammantuottamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.