Mainos

Kuva: Mies puhkui ja pullisteli nähtyään miljoonavoiton Veikkaus-tilillään – "mitä sitä urheiluautolla"

Väri vaihtui kasvoilla muutamaan kertaan ja posket pullistuivat. Näin reagoi kangasalainen mies näkyyn Veikkauksen pelitilillään – voitettuaan lähes neljä miljoonaa euroa Eurojackpot-pelissä.

– Katsoin sillä kertaa nettisivuilta listausta ”näytä vain voitot”, kun yleensä katson kaikki pelit. Siellä se summa oli. Uskomatonta, kännykkäkuvan pelitilin näkymästä ottanut voittaja kertoo.

Voittajan vaimo säestää, että miehen ilme olisi tuolloin pitänyt saada myös videolle.

Mies oli yksi kymmenestä, jotka voittivat syyskuun alussa neljä miljoonaa euroa Veikkauksen nettisivujen valmisporukalla. Voittoa piti sulatella.

– Ihan hyvä, että voittorahat saa vasta kolmen viikon karenssiajan jälkeen.

Rahoille on käyttöä, mutta suurimman osan sijoittamiseen riittää vielä pähkäiltävää.

– Isommat lapset saavat asunnot, mutta eivät varmaan muuta tässä vaiheessa. Pienimmän kanssa mennään aurinkolomalle Teneriffalle, mies kertoo.

Urheiluautolle ei ole kuulemma tarvetta.

– Mitä sitä urheiluautolla, minullahan on jo kolmipaikkainen pihassa, mies kertoi Veikkauksen voittajakahveilla.

Kyse ei ole Ferrarista tai Porschesta, ei edes Lamborghinista.

– No meidän pakettiauto! Siinähän on moottorikin takana kuin kunnon urheiluautoissa, voittaja murjaisee.

Yrittäjäpariskunta aikoo keventää työtaakkaansa.

– Nyt täytyy tarkkaan miettiä, jatkaako töitä ja jos jatkaa, missä ja millä tahdilla. Aikaiset heräämiset ja pitkät työmatkat eivät oikein houkuta, kertoo rouva.

– Kun on aina tehnyt yrittäjänä töitä, voi olla vaikea olla tekemättä mitään. Mutta voihan sitä nyt ehkä tehdä vähän vähemmän ja valita tarkemmin, mitä tekee, kun ei ole pakkoa, lisää mies.

Jutun kuvatekstiä on korjattu 22.10 kello 16.52. Kuvatekstiin livahtaneen ylimääräisen nollan vuoksi voittosumma oli noussut kymmenkertaiseksi. Oikea voittosumma on himpun verran alle neljä miljoonaa euroa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.