Mainos

Miesten ylipaino yleistyy yhä

Neljä viidestä omasta mielestään ylipainoisesta haluaisi pudottaa painoaan. Kansanterveyslaitoksen elintapakyselyn mukaan alkoholin käyttö edelleen runsasta. Tupakoivien määrä on pysynyt ennallaan.

Yhä useampi työikäinen suomalaismies on ylipainoinen. Kansanterveyslaitoksen elintapakyselyn mukaan heitä on jo 60 prosenttia. Viime vuonna ylipainoisia työikäisiä miehiä oli 53 prosenttia.

Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska sanoo, että nyt olisi tärkeintä pysäyttää painonnousu.

-Terveellinen ruokavalio ja ja liikunta auttavat painonhallinnassa, Puska sanoi. Hän esitteli tänään tuoreita tutkimustuloksia Helsingissä.

Työikäisistä suomalaisnaisista ylipainoisia on 40 prosenttia. Heidän määränsä on pysynyt suurin piirtein ennallaan viime vuodesta.

Ylipainossa on kyse elimistöön kertyneestä liikarasvasta. Usein se kertyy vyötärön seudulle. Hyvä keino tarkkailla omaa vointiaan onkin mitata säännöllisesti vyötärönympärystä.

Neljä viidestä omasta mielestään ylipainoisesta haluaisi pudottaa painoaan. Puskan mukaan suomalaiset tietävät nykyisin hyvin ylipainon terveysriskit, mutta moni ylipainoinen tarvitsisi tukea, jotta saisi pudotettua painonsa terveelliselle tasolle. Painon pudottamista haittaa se, että epäterveellisiä ja paljon rasvaa ja sokeria sisältäviä tuotteita markkinoidaan voimakkaasti.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastavat liikuntaa aika mukavasti, naisista 68 ja miehistä 60 prosenttia kertoo harrastavansa vapaa-ajalla liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa. Kolmannes kaikista harrastaa liikuntaa vähintään neljästi viikossa. Liikunnan määrä ei kuitenkaan riitä kompensoimaan suomalaisten painonnousua.

Alkoholin käyttö edelleen runsasta

Alkoholinkäyttö on edelleen korkealla tasolla, mutta se jakautuu uudella tavalla. Vähiten koulutetut miehet ovat lisänneet viikoittaisia alkoholiannoksiaan. Tähän asti suurin alkoholin viikkokulutus on ollut korkeasti koulutetuilla miehillä. Aiemmat koulutusryhmien väliset erot ovat lähes hävinneet. Naisista korkeasti koulutetuilla viikkokulutus on yhä suurin.

Tupakoivien määrä ennallaan

Tupakoivien määrä on pysynyt suurin piirtein ennallaan, vaikkakin koulutusryhmien väliset erot ovat kasvaneet. Vähiten koulutetut polttavat eniten tupakkaa. 15-64-vuotiaista miehistä tupakoi joka päivä neljännes ja naisista lähes viidennes. Yli puolet päivittäin tupakoivista haluaisi lopettaa polttamisen.

Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2005-tutkimus on tehty Kansanterveyslaitoksessa. Keväiseen postikyselyyn vastasi 3287 työikäistä suomalaista. Vastausaktiivisuus oli 66 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.