Mainos

Mikä on terminen syksy?

Terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi alle kymmeneen asteeseen. Terminen syksy on jo alkanut pohjoisessa Suomessa ja on vähitellen alkamassa myös etelässä.

Virallisen syksyn alku on tänä vuonna edennyt suunnilleen tavanomaisessa aikataulussa. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan terminen syksy alkaa Pohjois-Suomessa yleensä elokuun viimeisellä viikolla ja viimeisenä maan lounaisimmissa osissa noin kuukautta myöhemmin. Termisen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila on kymmenen ja nollan asteen välillä.

– Terminen syksy on alkanut jo maan pohjoisosassa Oulua myöten aikalailla tavanomaisessa aikataulussa, pientä normaalia vaihtelua on, sanoo meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitokselta.

Sää on nyt viilenemässä ja termisen syksyn alku lähestymässä myös etelässä.

– Lämpötilat laskevat viikonloppua kohden ja edelleen alkuviikolla niin, että etelässäkin päivälämpötilat jäävät kymmenen asteen tienoille tai sen alle. Yöllä voi olla pakkasta. Syksy ja ruska saavat etelässäkin vauhtia, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Syksyn alku vaihtelee suuresti

Termisen syksyn alkaminen poikkeaa joskus useammankin viikon keskimääräisestä alkamisajasta. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuodesta 1961 lähtien varhaisimmillaan terminen syksy on alkanut Etelä-Suomessa syyskuun alussa, myöhäisimmillään lokakuun alussa, rannikolla jopa lokakuun puolivälissä.

Lapissa terminen syksy on varhaisimmillaan alkanut jo elokuun alussa, myöhäisimmillään vasta syyskuun puolivälin jälkeen.

Terminen syksy alkoi viime vuonna myöhään: monin paikoin pohjoisessa ja suuressa osassa maata vasta syyskuun puolivälissä ja lounaassa 9. lokakuuta. Viime syksy oli myös keskilämpötilaltaan poikkeuksellisen korkea. Näin lämmin syksy on Suomessa ollut koko maan keskilämpötilan osalta viimeksi vuonna 1938. Suurin poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli Keski- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli runsaat neljä astetta tavanomaista lämpimämpää.

Terminen kasvukausi jatkuu vielä hetken. Se päättyy, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi viiden asteen alapuolelle tai sataa pysyvä lumipeite. Syksyllä myös kovat yöpakkaset useana yönä peräkkäin katkaisevat kasvukauden.

Tilastolähde: Ilmatieteen laitos

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.