Mainos

Mikael Pentikäinen viestintätoimisto Tekirin neuvonantajaksi

Helsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen aloittaa lokakuun alussa viestintätoimisto Tekirin neuvonantajana. Tekirin mukaan Pentikäinen on mukana muun muassa Tekirin viestintäprojekteissa ja asiakkaiden johdon strategiavalmennuksissa.

– Johtaminen on yhä voimakkaammin viestintää, jossa tarvitaan niin perinteisen kuin uuden median osaamista. Uskon, että kokemukseni yritysjohtajana ja journalistina voi olla avuksi Tekirin asiakkaille, nykyisille ja uusille, Pentikäinen sanoo Tekirin tiedotteessa.

Pentikäinen erotettiin Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan paikalta viime keväänä. Hän on työskennellyt aiemmin myös esimerkiksi Sanoma Newsin toimitusjohtajana.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.