Mainos

Miksi en saa olla kotona? Reilu sata ihmistä osoitti mieltä kotihoidontuen puolesta

Mielenosoitus kotihoidontuen lyhentämistä vastaan keräsi Helsingin Senaatintorille noin 80 aikuista ja viitisenkymmentä lasta.

Paikalla olleen toimittajamme mukaan mielenilmaus sujui rauhallisesti ja pääosin äideistä ja lapsista koostuneen joukkion sanoma oli selkeä: hallituksen ei tulisi koskea nykyiseen kotihoidontukeen, jota maksetaan siihen saakka kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Maaliskuun alussa uutisoitiin, että hallitus kaavailee kotihoidon tuen keston lyhentämistä kolmesta vuodesta kahteen. Asiasta on tarkoitus päättää muiden säästöjen yhteydessä maaliskuun lopussa.

– Meillehän tämä ei suuria tee, koska lapset alkavat jo olla isompia, mutta miksi ne vauvat, jotka eivät ole vielä syntyneet, eivät saisi olla kotihoidossa vanhempansa kanssa, yksi mielenosoittajista kysyy.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson saapui vastaanottamaan mielenosoittajien adressia sisävaatteissa ja pahoitteli kiirettään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.