Mainos

"Miksi perhe tekee lapsia, jos heidän kanssaan ei haluta edes olla?"

Varhaiskasvattajia tuskastuttavat niin välinpitämättömät vanhemmat kuin turhantarkat isät ja äidit.

Tämä käy ilmi Väestöliiton kyselystä ja siitä julkistetusta Ammattikasvattajan kielletyt tunteet -kirjasta. Vastaajat kertovat yhtäältä vanhemmista, jotka valittavat väärästä pukemisesta tai lapsen kuraisuudesta. Toisaalta osa vanhemmista ei tunnu välittävän lapsen käytöksestä tai pitää lasta hoidossa ympäri vuoden ilman lomaa.

-Selitin lapsen isälle, että lapsi tarvitsee myös joululomaa. Isä ei ymmärtänyt tätä lainkaan. Jäi lapsen puolesta suuttumus ja tunne, että miksi perhe tekee lapsia, jos heidän kanssaan ei haluta olla edes jouluna, kertoo yksi varhaiskasvattaja.

Väestöliiton kyselyssä selvitettiin ammattikasvattajien hankalia ja vaiettuja tunteita, kuten vihaa, ärtymystä ja turhautumista. Vastaajista yli 60 prosenttia kertoi vaikeiden tunteiden olevan ongelma työpaikalla.

Vanhempien lisäksi niiden syynä olivat hankalat lapset. Lapsissa ärsyttivät niin huomionhakuiset höpöttäjät kuin kiukkukallet ja -kaisat.

Resurssipula raastaa hermoja

Lisäksi tavallisia hankalien tunteiden syitä olivat työilmapiiri ja resurssipula.

Esimerkiksi kaksi aikuista saattaa joutua huolehtimaan 30 lapsesta, kun iltavuorolainen sairastuu ja ryhmään siirretään lisää lapsia.

-Isänpäiväaskartelut pitäisi tehdä, ja muutama lapsi vetää itkupotkuraivarit. Aamu on yhtä helvettiä pukemisine kaikkineen. Päivä menee jotenkuten, kun kumpikin jatkaa työvuoroaan. Kun vanhemmat hakevat lapsia ja kysyvät "mitäs olette tehneet", tekisi mieli karjua, että yritetty selvitä hengissä, kertoo yksi ammattilainen.

Kyselystä käy ilmi, että ryhmäkoot ovat isoja, aikuisia siirrellään kesken päivän lapsiryhmästä toiseen paikkaamaan henkilökuntapulaa ja aikaa yhdelle lapselle jää vähän.

-Todellisuus tuntuu olevan monin paikoin sitä, että vain selviydytään päivästä toiseen, sanoo neuvolalääkäri ja yksi kirjan kirjoittajista Riikka Riihonen.

Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore muistuttaa, että lasten kehitys voi kärsiä, jos he jäävät ilman aikuisen aikaa.

Kyselyyn vastasi vuosi sitten 222 varhaiskasvatuksen ammattilaista eri puolilta Suomea. Valtaosa heistä työskenteli päivähoidossa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.