Mainos

Miksi Ruotsissa on varaa palkankorotuksiin, mutta Suomessa ei?

Samaan aikaan kun Suomessa puhutaan palkankorotusten nollalinjasta, on Ruotsissa solmittu tuoreeltaan kolmi- ja jopa nelivuotisia työehtosopimuksia. Sopimukset nostavat palkkoja yli kaksi prosenttia joka vuosi.

Ruotsin valtiovarainministeri Anders Borg toivoisi jotain vastaavaa Suomeenkin - kulutuksen piristämiseksi.

– Ruotsin kannalta olisi hyvä että myös Suomi ja Saksa hyväksyisivät hieman suuremmat palkankorotukset. Se tasapainottaisi Euroopan taloutta, toteaa Borg MTV3 Uutisille.

Pellervon taloustutkimus toimitusjohtaja Pasi Holmin mukaan pitkät työmarkkinasopimukset saattaisivat rauhoittaa epävakaata tilannetta Suomessa. Hänen mukaansa Suomessa on kuitenkin varaa vain erittäin maltillisiin palkankorotuksiin

– Ruotsin kilpailukyky on paljon parempi kuin Suomen ja se on kehittynyt varsin hyvin kaksi viimeistä vuotta. Myös Ruotsin julkisen talouden ja valtiontalouden tilanne on parempi kuin Suomen. Ruotsissa on ehkä enemmän varaa elvyttää, pohtii Holm.

Ruotsin vientiteollisuutta rasittaa kuitenkin euron heikkeneminen ja vastaavasti kruunun vahvistuminen. Kruunu on vahvistunut parisenkymmentä prosenttia viimeisen kahden vuoden aikana. Suomelle tilanne on yhteisillä vientimarkkinoilla valtava etu ja Ruotsille puolestaan huomattava haitta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.